namibiapaa

Palokunnan päällikkö Juha Sorri ei pohdi asemarakennukseen käyttämiään työtunteja. ”Mikäs siinä, kun tehdään hyvään tarkoitukseen. Ei tätä itselle tehdä, vaan tuleville sukupolville.”

Savimaatontin vanha mörkö pisti hanttiin, kun Tuorilan VPK päätti hankkia uuden paloaseman.
Mörkö vastusteli vanhan aseman myyntiä eikä ongelmitta selvitty uuden aseman hankinnassakaan.
”Alussa mikään ei onnistunut, ei meinattu päästä aloittamaan ollenkaan”, palokunnan päällikkö Juha Sorri sanoo.
Nyt vaikeudet on voitettu, uudelta asemalta on ajettu ensimmäiset keikat ja tänään on harjakaiset.
”Helpolla se ei tullut, mutta onnistuimme ja saimme toimivan aseman”, Jussi Sintonen sanoo.

Karkkilalaisen Tuorilan VPK:n uudella asemalla vietetään tänään (10.9.2016) harjakaisia. Sinne on kutsuttu aseman rakentamisessa mukana olleet merkittävimmät henkilöt sekä tietysti vpk:n porukka. Uuden aseman viralliset avajaiset järjestetään ensi vuonna.

Uudella asemalla on tyylikäs sauna. Seinällä komeilevat palokunnan perustamisvuosi ja aseman valmistumisvuosi.

Uudella asemalla on tyylikäs sauna. Seinällä komeilevat palokunnan perustamisvuosi ja aseman valmistumisvuosi.

Asema on oikeasti oma, sillä rakennuksen omistaa Tuorilan VPK ry. Siksi asemalla näkyykin loppukäyttäjien mieltymykset ja suunnittelu. Aseman sydän on upea, tummaksi sisustettu sauna.
”Hyvältä näyttää. Olemme muuttaneet 100 neliön autotallista 400 neliön paloasemalle”, palokunnan päällikkö Juha Sorri kiteyttää.

 

”Motivaatio oli haastavaa”

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos edellytti, että uuden aseman tulee olla ”puhdas paloasema” -kriteerit täyttävä. Rakennustöissä, jossa autoverstas muutettettiin paloasemaksi, oli kokopäivätoiminen timpuri, jota vpk:laiset avustivat minkä ehtivät.
Päällikkö Sorri on ammatiltaan kirvesmies, joten hänellä timpurin palkkatyö jatkui lähes päivittäin saman alan talkoilla. Sorri käytti ison osan kesälomiaankin täysipäiväiseen työskentelyyn paloaseman rakennuksella.
”Motivaation löytyminen talkoisiin oli haastavaa. Omien 8 tunnin töiden jälkeen oli jaksettava tulla vielä aseman rakennukselle pariksi tunniksi”, Sorri sanoo.

 

Harjakaissiivouksen yhteydessä oli aikaa myös poseerata.

Harjakaissiivouksen yhteydessä oli aikaa myös poseerata.

Hankalaa oli kaikki

Hallituksen puheenjohtaja Jussi Sintonen raapi päätään useaan otteeseen työmaan taustalla. Ehkä olisi ollut helpompaa luetella missä ei ollut vaikeuksia kuin missä oli.
”Kokonaisrahoituksen saaminen, budjetissa pysyminen ja rahan riittäminen olivat hankalaa”, Sintonen sanoo.
Hänen mukaansa talvella koko porukassa näkyi jo selvää talkoomasennusta, mutta lopputulos on parantanut sen.
”Porukka on tyytyväinen lopputulokseen ja se on ylpeä uudesta asemastaan. Eilenkin, perjantai-iltana, täällä oli kymmenkunta vpk:laista siivoamassa paikkoja harjakaisia varten”, Sintonen sanoo.

Oleskelutilojen viihtyvyyteen on uudella asemalla panostettu, jotta varikkovalmiudessakin olisi miellyttävä olla.

Oleskelutilojen viihtyvyyteen on uudella asemalla panostettu, jotta varikkovalmiudessakin olisi miellyttävä olla.

”Uudella asemalla on valtava merkitys. Se antaa porukalle lisäpotkua. Toivomme toimintaamme uusia jäseniä – nyt puitteet ovat kunnossa”, Sorri sanoo.


Rahan vastavirrassa

Uuden aseman rahoituksessa koettiin jännittäviä vaiheita. Vanha asema piti myydä ennen kuin voitiin määritellä uutta asemaa varten tarvittavan lainan määrä. Vanhalle asemarakennukselle löytyi ostaja mutta vpk ei voinut myydä sitä, koska se oli aikanaan rakennettu kyläläisten savenottopaikalle. Tontilla oli yli 70 omistajaa, joilta kaikilta tarvittiin lupa myyntiä varten.
Omistajista muodostui 15 hengen edustajisto, joille järjestetiin tilaisuus, missä allekirjoitettiin myyntiin oikeuttava asiakirja. Nimet olivat jo paperissa ja tilaisuus ohi, kun asiakirjassa huomattiin muotoseikka, joka teki siitä mitättömän.
”Kyse oli muutamien sanojen väärästä järjestyksestä”, Sintonen kertoo.
Lopulta hän kävi jokaisen 15:n edustajistoon kuuluvan luona erikseen pyytämässä kuittauksen uuteen asianmukaiseen paperiin. Siinä sanat olivat oikein.
”Onneksi nämä ihmiset asuivat kaikki Etelä-Suomessa”, Sintonen kiittelee.

 

Lisää voitettavaia haastetia

Kun vanhan aseman epäselvyydet oli selvitetty, oli vuorossa uuden aseman ja tontin osto. Sopiva kiinteistö löytyi naapurista, jossa oli toiminut autopeltikorjaamo. Sen ostoon tarvittiin laina, jonka yhteydessä pankki arvioi sekä uudelle että vanhalle asemalle kiinteät arvot ja lupautui myöntämään niitä vastaan 60% takausarvot.

Lopullisten laskelmien jälkeen tultiin tulokseen, missä huomattiin, että takausarvoa puuttuu edelleen 58 000 euron edestä. Pankki ehdotti, että vpk:n hallituksen jäsenet ottaisivat tämän summan henkilökohtaiselle kontolleen. Tähän Sintonen ei suostunut, sillä kenenkään omia rahoja asemaprojektiin ei tultaisi sitomaan.
Sintonen marssi Karkkilan kaupungin valtuustoon PowerPointeineen, hän havainnoilisti slaideillaan paljonko rahaa on, miten se liikkuu ja paljonko sitä uupuu. Esityksen jälkeen kaupungin valtuusto päätti lähteä takaamaan vpk:n lisälainaa ja rakennustyöt voitiin aloittaa.

Myös muutostöihin tarvittava rahat oli lainattava pankilta. Kaikkien laskelmien jälkeen saatiin kasattua kokonaisbudjetti, jonka perusteella voitiin hakea palosuojelurahaston avustusta.
Palokunnalle myönnettiin avustusta 40% kokonaiskustannusarviosta. Työt aloitettiin ja projekti käynnistyi vauhdilla. Rahaa paloi ja huomattiin, että kustannusarvio meni pieleen ja lainaa jouduttiin hakemaan vielä lisää.
”Pankki on ollut erittäin myötämielinen koko projektimme ajan, mikä on mahdollistanut aseman valmistumisen”, Sintonen sanoo.

namibia3

Roosa Ryyppö ja Elisa Örnmark ovat Tuorilan vpk:n tulevaisuuden tekijöitä.

 

Teksti Marko Partanen
Kuvat Jussi Sintonen