Sille, joka saa mitalin, nauretaan. Sitä, joka saa palkinnoksi rahaa, dissataan. Oikeata tapaa palkita ei taida olla, paitsi jos palkinnon saaja on minä itse.

On hienoa, että ihmiset saavat tunnustusta työstänsä. Kun tunnustukseen liittyy raha, on se omiaan tuomaan peliin kateutta. Kateellisten mielestä väärät ihmiset palkitaan ja väärin ansioin. Ne, joita harmittaa eniten, mitätöivät koko kilpailun. Onkin helpompaa purnata jälkikäteen kuin tehdä itse oma-aloitteisesti jotakin. Toisen työn arvosteleminen onnistuu kaikilta sujuvasti, ja kaikki tuntevat itsensä arviointityössä päteviksi henkilöiksi.

Jotta voi saada palkinnon tai tunnustuksen kilpailusta, on täytettävä monta kriteeriä. Kaikkein tärkein kriteereistä on se, että ylipäätään osallistuu kilpailuun. Jos ei osallistu, ei voi voittaa. Ja kun sitten katsotaan muita kriteerejä, niin useimmiten käy siten, että voittoa ei tule, vaikka osallistuukin. Voittajassa on siis aina jotakin erityistä.

Monesti tunnustuksen saajiin pätee myös muita yhtäläisyyksiä. He eivät esimerkiksi itse päätä tunnustuksensa saamisesta tai edes siitä, ovatko he sopivia osallistumaan kilpailuun. Niistä asioista päättävät yleensä kilpailun järjestäjät ja tuomaristo – siis kokonaan muut henkilöt. Jos ilmoittautuu mukaan kilpailuun, eikä sovellu siihen, tulee aika nopeasti liputetuksi ulos. Ja päinvastoin: Jos selviää kisassa voittajaksi, on se merkki siitä, että kriteerit kilpailuun osallistumisesta ovat vähintäänkin kunnossa.

Palosuojelurahaston innovaatiokilpailussa 2019 tikkaiden lisälaitteesta tunnustuksen saanut henkilö päätti nähdä ylimääräistä vaivaa, koska hänen paloasemansa kalustossa oli puute. Tyypillisesti puutteisiin reagoidaan pyytämällä joku muu hankkimaan tarvittava väline tai yksinkertaisesti tyytymällä puutteeseen. Monesti tehokas valmiuden yllä pitäminen houkutteleekin enemmän kuin ylimääräinen rehkiminen – siitäkin huolimatta, vaikka rehkimisellä voitaisiin saada aikaiseksi työtä helpottavia, hyödyttäviä ja jopa työturvallisempia välineitä.

Tässä tapauksessa puutteeseen reagoitiin aktiivisesti. Haluttiin työskentelyä helpottava ja työturvallisuutta parantava väline siitäkin huolimatta, että siihen piti käyttää ylimääräistä energiaa. Puutteen korvaajaksi ei ollut valmista ratkaisua, sillä käyttöön soveltuvia laitteita ei ollut markkinoilla. Sellaista laitetta ei voinut hankkia mistään alan työvälineitä myyvästä liikkeestä edes rahalla. Tämän aseman puutetta ei myöskään korjannut se, että joillakin muilla asemilla on ollut käytössä samankaltainen tai samaa asiaa ajava väline. Tikkaisiin oli vuosikymmenten varrella tehty kaikenlaisia lisäosia ja muokkauksia muttei Aseman tietojen mukaan koskaan sellaisia, joilla olisi voitettu Palosuojelurahaston innovaatiopalkintoa. Siinä mielessä tämän palkitun henkilön kehittämä väline on erityinen.

Koska tänä päivänä on vaikea keksiä uutta, on hyvä, että otetaan mallia hyviksi havaituista samankaltaisista välineistä. Joku onkin joskus napakasti sanonut, että: ”polkupyörää ei kannata keksiä uudelleen.” Valitettavasti maailma on sellainen, että ylpeys ei useinkaan anna periksi kilauttaa kaverille. Vielä valitettavampaa on se, että pidetään niin mustasukkaisesti kiinni omista virityksistä, ettei suvaita toisten käyttävän samaa viritystä ollenkaan. Siten polkupyöriä keksitään edelleenkin uudelleen, vaikkei pitäisi. Kehittämistä pitäisikin tehdä enemmän kimpassa. Samalla pitäisi ymmärtää paremmin se, että laite, joka on ollut joskus toimiva, ei toimi joka paikassa tai maailman tappiin asti. Olemassa olevia laiteita ja menetelmiä on voitava kehittää lisää ilman pelkoa, että joku tulee silmille.

Tikkaiden lisälaitteesta ansaittu palkinto avasi alan sisällä vähättelijöiden suut. On ikävä todeta, että se oli jopa odotettavaa. Jotkut kollegat eivät arvostaneet toisen tekemää työtä ja hyväksyneet tämän saamaa palkintoa. Ehkä se on sitä, että alalla on vain yksi henkilö, joka ansaitsee palkinnon ja se on minä itse. ”Väärin sammutettu” taipuu helposti muotoon: Väärin palkittu.

Se, että joku saa palkinnon ei ole hänen syynsä, vaan hänen ansionsa. Kaikkien sopisi ottaa mallia sellaisista kavereista, jotka poikkeavat valtavirrasta ja näkevät ylimääräistä vaivaa, josta koko työyhteisö voi hyötyä. Jos joku saa palkinnon, niin sen ei pitäisi olla kollegoilta pois, eikä yhden henkilön palkitseminen poista kreditejä kaikilta niiltä, jotka aiemmin ovat keksineet ja kunnostautuneet. Kaikki alamme pioneerit, pellepelottomat ja sepät ansaitsevat arvostuksensa.

On ymmärrettävä, että saatuihin palkintoihin liittyy erityinen toiminta. Erityisyyttä puolestaan on olemassa paljon, sitä ei kannata panna vakan alle.