Vain-sanan käyttö onnettomuuksien yhteydessä on huono valinta.

Mediat julkaisevat tilastoja mitä erilaisimmista asioista. Onnettomuudet ovat olleet vuosikymmenien ajan tilastojen vakioaineistoa. Seuraan aktiivisesti onnettomuuksiin liittyvää uutisointia ja niistä julkaistuja tilastoja.

1970 -luku oli maamme tieliikenteen synkin vuosikymmen. Silloin liikenneonnettomuuksissa kuoli lähes 1200 ihmistä vuodessa. Nykyisin onnettomuuksissa kuolleiden määrä on noin 220 – 240 henkilöä. Minua vihastuttaa onnettomuuksista uutisoidessa käytetty termi: ”Vain 400 ihmistä kuoli.” Tai joskus: ”Vain yksi kuoli.” Vain-sanan käyttö onnettomuuksien yhteydessä on huono valinta.

Pidin kouluilla 1990-luvulla oppitunteja liikenneturvallisuudesta koululaisille ja heidän vanhemmilleen.  Selvitin ennakkoon, oliko kyseisessä kunnassa tai kaupungissa liikenneonnettomuuksissa kuollut edellisinä vuosina ihmisiä. Olisin joskus voinut aloittaa tunnin kertomalla, että teidän kunnassanne on mennyt hyvin. Viime vuonna liikenteessä kuoli ”vain” yksi ihminen. Mutta en aloittanut näin. Jos joku olisi ilmoittanut olevansa tuon ”vain yhden” lähiomainen, olisin tuntenut epäonnistuneeni. Yksi kuollut on tilastoissa pieni rasti jonkin päivän kohdalla. Se näyttää pieneltä ja vaatimattomalta merkinnältä, mutta omaisille se ei ole ”vain yksi.”

Usein yksittäisistä onnettomuuksista ”revitään” irti kaikki mahdollinen myytäväksi kelpaava, jopa uhrin yksityiselämä. Tunteisiin vetoaviin uutiskuviin ja teksteihin etsitään jotain hätkähdyttävää. Onnettomuuksista uutisointi on tarpeellista, ehkä ne osaltaan vaikuttavat meidän liikennekäyttäytymiseen. Mutta miten näistä neljästäsadasta onnettomuuksissa kuolleesta, joihin liittyy niin paljon surua, menetyksiä, syyllisyyttä ja syyllistämistä, muodostuu yhteenlaskettuina ”vain” luku?

Jos kaikki vuoden aikana onnettomuuksissa kuolleet olisivat yhtä aikaa edessämme, surevat omaiset heidän lähellään ja heidän luonaan saisi vierailla kuka tahansa uutisten tekijä. Heille esiteltäisiin: ”Tässä ovat viime vuonna onnettomuuksissa kuolleet, he ovat isiä, äitejä, lapsia, nuoria, vanhoja, ukkeja, mummoja, kaiken ikäisiä, kaikista yhteiskuntaluokista ja ammateista.” Tuskin kukaan sanoisi tai edes ajattelisi: ”tässäkö kaikki, vain neljäsataa?” Ehkä aiheeseen liittyvä uutinenkin otsikoitaisiin toisin, vain-sana saattaisi jäädä pois.

On sinänsä ymmärrettävää, että uutinen herättää oivalluksen: kuolleiden lukumäärä on pienentynyt edellisistä vuosista. Lukua siis verrataan johonkin, yleensä edellisiin vastaavan pituisiin ajanjaksoihin. Voisiko uutisen julkaista kertomalla kuolleiden lukumäärät nyt ja aiemmin, joita lukija saa vertailla ja tehdä johtopäätöksensä itse, onko se paljon vai vähän.

Turvallisen elämän edistämiseksi tehdään paljon työtä. Liikenneonnettomuuksissa kuolleiden määrät ovat vuosi vuodelta pienentyneet. Neljässäkymmenessä vuodessa muutos on lähes tuhat ihmistä. Lopullinen tavoite, olkoonpa se miten epärealistinen tahansa, pitäisi olla nolla kuollutta. Uutinen, ”vain 400 kuoli,” sisältää kannanoton jutun tekijältä, johon kai pitäisi jollain tapaa olla tyytyväinen. Olen nähnyt paljon onnettomuuksissa kuolleita ja heidän surevia omaisiaan. Mielestäni kuolleiden määrän uutisoinnissa ”vain” on huono valinta.

Teksti Jouni Lesonen
Kuvassa oleva lehtileike on Kainuun Sanomista 14.9.2019.