🇫🇮🇬🇧Suomalainen ensihoitaja Dimitri Lisitsyn kiertää maailmaa, tapaa ensihoidon ihmisiä ja kirjoittaa kokemuksistaan People of EMS -blogia. Tällä kertaa vuorossa on Intia.
Finnish paramedic Dimitri Lisitsyn travels around the world, meeting people working in EMS in different countries. The blog is published on Asema, a finnish webzine focused on EMS and rescue. This time he visits India. English version of the article can be read below the finnish article.

Toimijat intialaisesta ensihoitojärjestelmästä tarjosivat minulle niin poikkeuksellista vieraanvaraisuutta ja kattavasti tietoa heidän toiminnastaan, että olen haastatellut poikkeuksellisesti kahta ihmistä yhden sijasta.

Itä-Timorissa viettämäni ajan jälkeen pysähdyin Indonesiaan viikoksi suorittaakseni loppuun pelastussukeltajan koulutukseni. Matkasuunnitelmani olivat saapuneet tienhaaraan: Mihin menisin seuraavaksi Indonesian jälkeen? Sitten oivalsin: Aiemmin samana vuonna olin saanut kiinnostavan viestin koskien erästä People of EMS -kirjoitustani. Viestissä todettiin: ”Käy Intiassa”, ja sen oli lähettänyt Dr. Abraham George, Indian institute on Emergency Medical Servicesin perustajan ja johtajan poika. Kyseessä on suurin ensihoitopalveluiden tuottaja Keralassa, Etelä-Intiassa. Laitoin Dr. Georgelle viestiä ja käynnistimme suunnitelmamme. Näin löysin itseni ikonisen Intialaisen Force-mallin ambulanssin takapenkiltä, kahden viikon Keralan seikkailuni aluksi.

IIEMS tuottaa peruselvytys koulutusta paikallisen koulun opettajille.

IIEMS – Indian Institute of Emergency Medical Services

Kerala, joka tunnetaan myös nimellä ”Jumalan Oma Maa”, omaa 14 erilaista maakuntaa. Alue on koti jopa 35 miljoonalle ihmiselle ja on eräs kehittyneimmistä ja parhaiten koulutetuista osavaltioista Intiassa. Kentällä tapahtuva ensihoito on silti edelleen aivan alkutekijöissään – mikään laki ei säätele kuka voi työskennellä ambulansseissa ja eri toimijoiden koulutustaso vaihtelee lyhyestä kurssista jopa kuuteen yliopistossa vietettyyn vuoteen. Kaikki riippuu organisaatiosta sekä palveluntuottajien omista vaatimuksista.

On erittäin vaikea määritellä paljonko Keralassa tarkalleen on ambulansseja, sillä alueella toimii monia erilaisia yrityksiä, sairaaloita ja muita organisaatioita jotka tarjoavat eritasoisia ensihoito- tai potilaskuljetuspalveluita. Esimerkiksi Kottayamin kaupungissa 15 ambulanssia palvelee kaupungin 137,000 asukasta. Näistä ambulansseista 5 ovat IIEMS-ambulansseja, joita johtavat Wg. Cdr S Jayachandran ja A.R. Girish.

IIEMS ensihoito asema.

Useimmat paikallisista asukkaista eivät käsitä mitä ensihoitojärjestelmä tosiasiallisesti tarkoittaa, ja tämä näkyy myös valtion 102-hätänumeron saamien hätäpuheluiden määrässä. Keralassa, joka on 35 miljoonan asukkaan osavaltio, eri hälytyskeskukset saavat noin 180-200 puhelua päivässä. Suurin on 102-puheluista koskevat traumapotilaita ja erilaisia tieliikenneonnettomuuksia. Tieliikenneonnettomuuksissa tosin käy useimmiten niin, että paikalle kerääntyy ryhmä sivustakatsojia, jotka heittävät potilaat ensimmäisen vapaan taksin takapenkille joka vie heidät ensimmäiseen kuskin tietämään sairaalaan. Useimmiten ambulanssin saapuessa paikalle, potilaita ei ole enää tapahtumapaikalla ainuttakaan jäljellä. Levittämällä tietoa tekemästään työstä IIEMS toivoo voivansa kouluttaa paikallisia ihmisiä ensihoidon merkityksestä ja auttaa siten pelastamaan ihmishenkiä.

IIEMS on eräs suurimmista ensihoidon kouluttajista Intiassa. Sen perusti vuonna 2005 George B. Abraham perehdyttämään perus- ja hoitotason ensihoitajat ensimmäistä kertaa intialaiseen ensihoitoon. IIEMS:n pääasialliset tavoitteet ovat kouluttaa, kehittää ja tarjota ensihoitoa. Organisaatio on kouluttanyt yli 360,000 ihmistä ja sillä on yli 7,000 koulutusohjelmaa yli 250 toimipisteessä. IIEMS:llä on myös korkeatasoinen simulaatiokeskus Kochin kaupungissa ja se kehittää aktiivisesti omia opetusmenetelmiään kuten IO-nukkeja sekä defibrillaatiosimulaattoreita tulevaa koulutuskäyttöä varten.

Eräs ikimuistoisimpia näkymiäni mitä todistin viettäessäni aikaa Keralassa oli IIEMS:n ensiapukurssi, jota pidettiin opettajille pääkaupunki Thiruvananthapuramissa. Kaksikymmentä opettajaa kokoontuivat koulun liikuntasaliin, pukeutuneina perinteisiin Intialaisiin vaatteisiin, kaikki kuunnellen tarkkaan kouluttaja Rajasekharan Nairia. Hän opetti viimeisimpiä American Heart Associationin (AHA) ohjeistuksia eri-ikäisten potilaiden paineluelvytyksestä. Jokaiselle annettiin mahdollisuus harjoitella paineluelvytystä erikokoisilla nukeilla. Olin vaikuttunut koulutettavien hyvistä suorituksista. Koulutus päättyi aplodeihin sekä kuppiin chaita. ”Tulevaisuudessa ensiaputaidot käsitetään osaksi opetussuunnitelmaa. Tämä on kaikkein tehokkain tapa opettaa ensiaputaitoja ihmisille”, Rajasekharan selitti.

Laajan koulutustarjonnan lisäksi IIEMS tarjoaa ensihoitopalveluita eri puolilla Keralan osavaltiota. IIEMS:n ambulansseissa työskentelee sairaanhoitaja, jolla on 3-vuotinen yliopistotutkinto sairaanhoidosta. Lisäksi mukana on ”emergency vehicle operator” (EVO). Nämä ambulanssit vastaavat sekä 102-hätänumeroon soitettuihin ”trauma”-tehtäviin sekä erilaisiin potilaskuljetustehtäviin. Ambulansseissa on mukana uusitna teknologiaa: Respiraattori, monitori, defibrillaattori, perfuusori sekä suuria määriä erilaisia lääkkeitä. Potilaiden täytyy maksaa 3,500 Intian rupiaa (44 euroa) ambulanssin palveluista. Mikäli rahaa ei ole, lasku annetaan anteeksi. Olin muutaman vuoron IIEMS:n hoitotason ambulanssin mukana. Sairaanhoitajana vuorossa työskenteli Majo John.

Sairaanhoitaja Majo John on kokenut IIEMS työntekijä.

Majo John / Kottayam, Kerala, India. Sairaanhoitaja/Ensihoitaja, IIEMS. Töissä 7 vuotta Pushpagirin sairaalassa (teho-osasto ja ensiapu), vuosi IIEMS:llä. Yhteensä 12 vuotta kokemusta hoitotyöstä.

Miksi valitsit juuri ensihoidon?

”Seniorivuoteni jälkeen en tiennyt mitä haluaisin tehdä. Ystäväni pyysi minua mukaansa sairaanhoitajakurssille. En tarkalleen tiennyt mitä hoitotyö on, mutta lähdin silti mukaan. Suoritin kurssin loppuun ja huomasin että pidän tälläisestä työstä. Ihmisten palveleminen on minulle mieleen, jopa vaimoni on sairaanhoitaja. Pidän myös hätätilanteissa työskentelystä. Pidän siitä että potilaat ovat erilaisia ja olen aina valmis oppimaan uutta.”

Kerro minulle tyypillisestä työpäivästäsi!

Tehtävämme ovat pääasiallisesti sairaalasiirtoja. Useimmat paikalliset sairaalat soittavat yrityksellemme ja teemme monia erilaisia siirtoja yksityisistä julkisiin sairaaloihin sekä päinvastoin. Onnettomuuksiin liittyviä tehtäviä on vähän, ehkä 2-3 kertaa viikossa. Näissä tapauksissa suurin osa potilaista on jo poistunut paikalta kun saavumme kohteeseen. Päivystämme omalla asemalla ja syömme silloin tällöin läheisessä ravintolassa.

Millaisia ohjeita antaisit jollekulle joka harkitsee uraa ensihoidon parissa?

”Valitettavasti miespuoliset hoitajat ovat vähentyneet alueellamme. Johto ja potilaat eivät luota mieshoitajiin niin paljon kuin naispuolisiin hoitajiin. Tämä on sääli, sillä molempia sukupuolia tarvitaan alalla. Toivoisin että useammat ihmiset hakisivat hoitoalan koulutukseen, sillä työntekijöistä on pulaa. Kuten minä, monikaan ei edes välttämättä ymmärrä kuinka paljon pitäisi itse työstä!”

Julkisen sairaalan päivystyksessä yhdellä hoitajalla riittää vilinää ja vilskettä.

Hospitals in Kerala, India

Minulla oli mahdollisuus käydä sekä julkisissa että yksityisissä sairaaloissa Keralan alueella. Massiivinen potilasvirta on hurjaa kuultavaa suomalaiselle, sillä Suomessa on vain 5 miljoonaa asukasta. Kävin yksityisessä yliopistosairaalassa (Believers Church Medical College) sekä julkisessa sairaalassa Pampadayssa (Taluk Central Hospital).

Useampia kertoja matkallani Pampadayhyn paikalliset kertoivat minulle että kyseessä on pieni alueellinen sairaala. En tuossa vaiheessa tajunnut että tämä ”pieni” sairaala palvelee 180,000 Pampadayn asukasta sekä vielä ympäröivien kylien asukkaita. Taluk Hospital rakennettiin vuonna 1924 ja se on laajentunut koko ajan. Julkinen terveydenhuolto on Intiassa pääasiassa paikallisille ilmaista, mutta käynti julkisessa ensiavussa maksaa n. 2-10 rupiaa (2,5-13 euroa).

Vaikka kyseessä on pieni paikallinen sairaala, sen ensiapu hoitaa jopa 300 potilasta päivässä. Ensiavussa on 15 sänkyä, joista 5 on varattu kriittisesti sairaille. Monsuuniaikaan potilaita voi olla jopa 500 päivässä, joista 60-70 ovat lapsia.

Ensiavussa työskentelee 2-3 sairaanhoitajaa, vastaava sairaanhoitaja sekä lääkäri. Kaikki työskentelevät kellon ympäri. Sairaalalla on myös oma ambulanssi, jota miehittävät kaksi ensiapukoulutettua EVO:a (emergency vehicle operator). Suurin on potilaista tulee sairaalaan ambulansseilla, taksilla tai läheistensä käsivarsilla.

Yllätyin lähinnä siitä, että pieneltä näyttävä erillinen kävelevien potilaiden päivystys ei ollut mitenkään ylitsepursuavan täynnä – sen sijaan ihmiset odottivat vuoroaan kaikessa rauhassa. Kysyessäni potilasmääriä vastaus oli shokeeraava. Päivystys on auki yleensä aamukahdeksasta iltapäiväyhteen, ja tänä aikana jopa 800 potilasta tulee sen ovista sisään. Monsuuniaikaan määrä jopa tuplaantuu. Kaikkiaan 5-6 eri erikoisalojen lääkäriä työskentelee tällä osastolla ja heitä auttaa muutama hoitaja, jotka siirtelevät potilaita sujuvasti oikeaan paikkaan. Kysyn oppaaltani miten pitkään potilaat yleensä joutuvat odottamaan – vastaus on ”noin yksi tunti”. Olin häkeltynyt.

Believers’n sairaalan päivystyksen henkilökunta esittelivät minulle sairaalaa. Princy K. Abraham (oik.keskeltä) antoi myös minulle haastattelun.

Believers Church Medical College (BCMC) – yksityinen yliopistosairaala Thiruvalassa

Noin 23 kilometriä Talukin sairaalasta pohjoiseen on suuri sairaalakompleksi nimeltään Believers Church Medical College (BCMC). Se avattiin vuonna 2014 ja sillä on edelleen ”uuden sairaalan” tuoksu. Kyseessä on yksityinen sairaala, eli potilaat maksavat hoidostaan. Tavallinen päivystyskäynti maksaa yleensä noin 500-1000 rupiaa (6-12 euroa). Vakavammissa tapauksissa, kuten neurologisissa joissa tarvitaan CT-kuvausta ja trombolyysiä, hinta on noin 2000-3000 rupiaa (noin 25-38 euroa). Tämä voi kuitenkin olla paljon rahaa paikallisille asukkaille, sillä esimerkiksi tavallinen sairaanhoitaja saa Intiassa palkkaa vain noin 25000 rupiaa (hieman yli 300 euroa) kuussa.

Yksityisen sairaalan päivystyksessä on nykyaikaset ja laadukkaat välineet.

BCMC:n ensiapu on iso ja jaettu erilaisiin triagealueisiin. Kaikkiaan sänkyjä on 27 aikuisille sekä 4 lapsille. Ensiavussa käy päivässä noin 70 aikuispotilasta sekä 12 lapsipotilasta – myös tämä potilasmäärä tuplaantuu monsuunikautena. Traumapotilaita on yleensä noin puolet. Ensiavussa on kuitenkin paljon henkilökuntaa: Yksi konsultoiva lääkäri, kaksi nuorempaa lääkäriä, kolme lääkäriopiskelijaa sekä 9-10 hoitajaa työskentelevät potilaiden luona kuin koreografian ohjaamina.

Keskustelen tämän hyvin öljytyn koneen johtajan kanssa – Princy K. Abrahamin. Hän työskentelee sairaalassa vastaavana hoitajana. Aikaisempaa työkokemusta hänellä on 5 vuotta armeijan ensihoidosta sekä yhteensä 14 vuotta hoitotyön parissa.

Miksi valitsit ammatiksesi hoitotyön?

”Tätini inspiroi minua hoitotyön pariin, sillä hän on sairaanhoitaja. Hän patisti minua opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Aluksi olin hieman epäröivä, mutta ensimmäisen vuoden jälkeen hoitotyöstä tuli intohimoni. Saatuani opintoni loppuun olin kiinnostuneempi tehohoitotyöstä, mutta työskennellessäni siellä esimieheni rohkaisivat minua kohti ensihoidon alaa. Ensiavussa tehdyn työkierron jälkeen tunsin pärjänneeni hyvin potilaiden kanssa ja se antoi minulle intoa vaihtaa kokonaan ensihoitoon. En kadu päätöstäni!”

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

”Yleensä johdan henkilökuntaa, mutta teen myös kenttätyötä ja hoidan potilaita. Tehtäväni on varmistaa, että ensiapu toimii täydellisesti. Monsuunikautena koko paikka on täynnä potilaita, ja joudumme tekemään paljon töitä saavuttaaksemme ne korkeat standardit, jotka toiminnalle asetan. Hoidan myös hoitajien koulutusta, meillä on luentoja heille kolme kertaa viikossa monenlaisista eri teemoista. Tämä on ollut hoitajillemme erittäin tärkeää koska se sallii heidän pysyä mukana alan kehityksessä ja pitää tietopohjaansa ajan tasalla.”

Kerala tunnetaan jumalten maana.

Mitä haluaisit muuttaa sairaalassa seuraavan viiden vuoden aikana?

”Haluaisin että sairaanhoitajat eivät olisi niin riippuvaisia lääkäreistä kuin tällä hetkellä. Näkisin mielelläni henkilökunnan saavan sellaista lisäkoulutusta, joka mahdollistaisi potilaiden hoidon entistä paremmin oman tietotaidon avulla. Haluaisin sairaanhoitajien olevan myös rohkeampia ja luottavan enemmän itseensä – samoin nähdä sairaanhoitajien myös entistä enemmän lähtevän työskentelemään ulos omilta mukavuusalueiltaan. Jopa ulkomaille, sillä tämä tekee heistä rohkeampia ja lisää heidän tietämystään.”

Minkälaisia ohjeita antaisit henkilölle, joka haluaa aloittaa uransa ensihoidon parissa?

”Muista aina, että työskentelemme elävän ihmisen elämän ihmisen parissa, emme vain papereiden tai kaavioiden. Hoida potilasta, älä monitoria. Ensihoidossa tiimityö on pääasia – et voi sooloilla. Jokainen meistä tekee toisinaan virheitä, mutta pidä huoli että et tahallasi tee virheitä tai vahinkoa. Tätä riskiä voit poistaa pitämällä huolen omasta, ajantasaisesta tietotaidostasi. Lisäksi, jos olet epävarma, kysy neuvoa. Se ei ole häpeällistä, vaan tarkoittaa että olet parempi ammattilainen. Ihmiselämä on arvokkaampaa kuin kenenkään henkilökohtainen ylpeys tai asenne.”

IIEMS:n iso perhe

Intiassa ensihoitajat vaikuttavat yhdeltä suurelta perheeltä. Kun Keralan IIEMS:n johtaja A.R. Girish kutsui minut mukaan hänen tyttärensä häihin, otin kutsun ilolla vastaan. Häät olivat suuret ja kauniit. Vieraita oli paljon ja kaikki IIEMS:n toimistossa pitivät minusta hyvää huolta koko kahden viikon ajan. Tästä syystä haluan kiittää kaikkia jotka tekivät Intian käynnistäni mahdollisen: Dr. Abraham George joka kutsui minut, Cdr S. Jayachandran ja A.R. Girish, jotka suunnittelivat kaksiviikkoisen ohjelmani sekä antoivat minulle syväluotaavan näkemyksen Keralan terveydenhuoltojärjestelmään. Kiitän myös Kavya Devanandia, joka huolehti minusta ja hoiti minut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, sekä Emil Josephia joka kuljetti minua turvallisesti ympäri Keralaa – sekä tietenkin kaikkia niitä muita, joiden kanssa olin matkallani tekemisissä. Tulen muistamaan ystävällisyytenne ja anteliaisuutenne ikuisesti.

Tämä oli todellinen intialainen ensihoitokokemus!

 

Intian matka päättyi juhlaan, kun juhlittiin A.R. Girishin tyttären häitä.

Kiitos kutsusta!

 

 

And remember… Enjoy the ride!

 

Teksti: Dimitri Lisitsyn
Kuvat: Dimitri Lisitsyn


People of EMS: India

Finnish paramedic Dimitri Lisitsyn travels around the world, meeting people working in EMS in different countries. The blog is published on Asema, a finnish webzine focused on EMS and rescue. This time he visits India. English version of the article can be read below the finnish article.

Members of the Indian Emergency Medical Services offered me extraordinary hospitality and such an in-depth insight into their EMS that I have included two interviews with people from the Indian EMS, instead of one.

After my time with the EMS in East Timor I stopped by Indonesia for a few weeks to finish my rescue diver certification. My travel plans had arrived at a crossroads; where should I go next after Indonesia? Then it hit me. Earlier that year, I had received a peculiar message on one of my People of EMS posts, saying “visit India .” This message was sent by Dr Abraham George, son of the founder and President of the Indian Institute of Emergency Medical Services, the largest provider of EMS in Kerala, South India. I messaged Dr George and we set a plan in motion. This is how I found myself in the back seat of an iconic Indian Force-model ambulance, at the start of my two-week adventure in Kerala.

IIEMS provides CPR training for local schools.

IIEMS – Indian Institute of Emergency Medical Services

Kerala, also known as “Gods Own Country”, has 14 different districts. This is a home of 35 million people and is one of the most developed and educated states in India. Pre-hospital care is still in its infancy, however. There is no official law regarding who may work in the ambulances, and the EMS service providers’ level of education varies vastly from a short course up to six years in university. It all depends on the specific organisation and the ambulance service’s requirements.

It is hard to determine how many ambulances are in Kerala because there are many different companies, hospitals, and organizations who provide some level of pre-hospital care or patient transfers. For example, Kottayam has 15 ambulances to service the city’s 137,000 inhabitants. Out of these ambulances, 5 are IIEMS ambulances lead by Wg. Cdr S Jayachandran and A.R. Girish.

IIEMS ambulance station.

Many of the local people don’t realise what an ambulance service is, which can be seen in theamount of emergency calls received by the government’s 102 medical dispatch. Overall in Kerala, a state of 35 million people, dispatch centres receive around 180-200 calls a day. Most of the 102 calls trauma patients due to road traffic accidents. When there is a road traffic accident, a crowd of onlookers gathers and the patients are usually thrown into the backseat of the next available taxi, which hauls the patient to the nearest hospital the driver knows of. Often when the ambulance arrives at the scene, there are no more patients left. With more widespread knowledge of their work, IIEMS hope to educate local people on the importance of pre-hospital care and thus save more lives.

IIEMS is one of the biggest emergency care educational course providers in India. It was founded in 2005 by George P. Abraham and it introduced EMTs and paramedics to Indian pre-hospital care for the first time. IIEMS main objectives are to educate, develop, and provide emergency medical care. The organization has educated over 360,000 people and has over 7,000 training programs spread over 250 facilities. IIEMS also has a state-of-the-art simulation centre in the city of Kochi and is actively developing its own teaching technologies, such as IO-mannikins and defibrillator simulators, for future use on these educational courses.

One of the most memorable scenes I witnessed during my time in Kerala was the IIEMS first aid course held for a group of public-school teachers in the capital city of Thiruvananthapuram. Twenty teachers gathered in a school gym, wearing traditional Indian clothing, all listening carefully to Public Safety Instructor Rajasekharan Nair. He was teaching the latest American Heart Association (AHA) guidelines of adult, child and infant CPR to the class. Everyone was given the chance to practice correct chest compressions on different size mannikins. I was mesmerised whilst watching the class performing so well. The lesson ended with a round of applause and a cup of chai. ‘In the future, first aid skills will be considered as a part of the educational programme for students. This is the mostefficient way to educate most people in first aid skills,’ explained Rajasekharan.

On top of their broad educational offering, IIEMS provides pre-hospital care across the state of Kerala. IIEMS ambulances are staffed by a nurse with a 3-year university degree in nursing and an emergency vehicle operator (EVO). These ambulances respond to both 102-dialled ‘trauma’ calls andthe patient transfers. The ambulances are equipped with the latest technology: respirators, monitors, defibrillators, perfusors, and vast amounts of different medications. Patients are required to pay around 3,500 Indian rupees (44 euros) for the ambulance. If they are unable to pay, the organization forgives the bill. I do a few ride-alongs in the Intensive Care Ambulance of IIEMS. The nurse working the shift is Majo John.

Nurse Majo John is a hard working employee at IIEMS.

Case: Majo John
Location: Kottayam, Kerala, India
Occupation: Nurse Paramedic, IIEMS
Practising: 7 years in Pushpagiri hospital (ICU and ER), 1 year in IIEMS, total of 12 years of experience in medicine.

Why did you choose emergency medicine?

‘After my senior year in level 2s, I did not know what to do. My friend asked me to join him on a nursing course. I did not fully know what nursing was, but I joined him. I finished the course and I noticed that I like this line of work. I like to serve the people. Even my wife is a nurse. I also love towork in the emergency situation. I like that there are many different patients, and I’m always readyto learn something new.’

Tell me about your work day!

‘Mainly our calls are transfer calls from hospital to hospital. Most of the local hospitals have ourcompany number and we do many different transfers from private to public hospitals and vice versa. Accident calls are rare, maybe 2-3 times a week. At the accident calls most of the patient are gone when we arrive. Downtime we spend at our station, occasionally going out to eat at the nearbyrestaurant.’

What kind of advice would you give to a person starting a career in emergency medicine?

‘Sadly, male nurses are decreasing in our region. The management and patients don’t trust malenurses as much as female nurses. This is a shame because we need both male and female nurses in the industry. I would definitely recommend more people to apply for nursing school as there is a shortage. If you are like me, you might not even know how much you will like the job!’

Hospitals in Kerala, India

I was able to visit both public and private hospitals in Kerala state. The massive flow of patients is astounding to hear for a Finnish boy, since Finland has only 5 million inhabitants. I was given the chance to visit a private university hospital (Believers Church Medical College) and a public hospital in Pampaday (Taluk Central Hospital).

One nurse working at local government hospital has plenty of work ahead of her.

Taluk Central Hospital, Pampaday

Several times on the way to Pampaday, locals told me that this was a small regional hospital. Littledid I know that this ‘small regional hospital’ serves the 180,000 inhabitants of Pampaday, as well asneighbouring villages. Taluk Hospital was built in 1924 and has been expanding ever since. Public health care is mainly free in India for local people, but a trip to the public ER will cost you between 2 and 10 Indian rupees (2.5-13 euro cents).

Even though this is a ‘small regional hospital’, its critical ER sees around 300 patients per day. The ER has 15 patient beds, out of which 5 beds are reserved for the most critical patients. During the monsoon season there can be over 500 patients per day, around which 60-70 are children.

The ER is staffed by 2-3 nurses, a supervisor nurse, and a doctor who all work around the clock. The hospital has its own ambulance which is run by two first aid trained EVOs. Most of the patients brought to the ER are transported by ambulances, taxis, or carried there in their relatives’ arms.

I am surprised that the small-looking outpatient department is not overflowing with patients; instead, people wait their turn in peace. When I ask how many patients visit the outpatient department, the number shocks me. The outpatient department is usually open from 8am until 1pm and during this time around 800 patients come through its doors. In the monsoon season, the number doubles. Overall, 5-6 specialist doctors work at the department, helped by a few nurses who shuffle the patients slowly towards the correct cubicle. I ask my guide how long the patients have towait. ‘Usually around one hour,’ she answers. I was amazed.

Believers’ Church Hospitals’ emergency room staff showed me around the ER and hospital Princy K. Abraham (second from the right) also gave me an interview.

Believers Church Medical College (BCMC) – private university hospital in Thiruvala

Around 23km north of the Taluk hospital rises a big hospital complex named Believers Church Medical College (BCMC). It was opened in 2014 and still has that ‘brand-new hospital’ smell. This is a private hospital, meaning the patient pays for the treatment. Basic ER visits will cost around 500- 1,000 Indian rupees (6-12 euros). If it is a more severe case, like neurological which requires CT and thrombolytic treatment, it will cost the patient around 2,000-3,000 Indian rupees (around 25-38 euros). This may be a lot of money for a local, as an average nurse earns around 25,000 Indian rupees (just over 300 euros) per month.

Private hospitals have modern equipment and facilities.

The BCMC emergency room is huge and divided into different triage areas. Overall there are 27 beds for adults and 4 beds for paediatrics. The ER sees around 70 adult and 12 paediatric patients per day which almost doubles during the monsoon. Half of the visiting patients are usually medical and half are trauma. The ER is busy with staff: one consultant doctor, two junior doctors, three medical master degree students and 9-10 nurses work like a choreographed dancers around the patients. Who conducts this well-oiled machine? I get the chance to talk to the supervising nurse, Princy K. Abraham.

Case: Princy K. Abraham
Location: Thiruvalla, Kerala, India
Occupation: Supervising nurse in the Emergency Department, Believers Church Hospital
Practising: 5 years in military hospital emergency room, 2nd year in Believers Church Hospital, total of 14 years of experience in medicine.

Why did you choose nursing or medicine?

‘My aunt inspired me to go into nursing, because she is a nurse. She pushed me to go and study to become a nurse. Initially I was a bit sceptical but after the first year, nursing became my passion. After finishing my studies, I was more interested in intensive care nursing, but while I was working in the ICU my supervisors kept pushing me towards emergency medicine. After a rotation in the emergency ICU, I felt that I worked well with the emergency patients and it gave the enthusiasm toswitch to emergency care full time. I have no regrets!’

 

What is your usual work day like?

‘Usually I manage the staff, but I also do field work by taking care of the patients. I have to keep sure that the emergency room is functioning perfectly. During the monsoon season the place is packed with patients and we are very busy keeping up the high standard that I want. I also manage the education for the nurses; we have lectures for nurses three times per week. The themes comprise many different topics. This has been very beneficial to our nurses because it allows them to keep abreast of progress in the field and refreshes the knowledge that they already have.’

Kerala is known as gods own country.

What would you like to see change in the next 5 years in Believers Church Hospital?

‘I would like to see that the nurses are not as dependent on the doctor as they are right now. I would like to see the staff get more education which would make it possible for them to take better care of the patient using their own knowledge and brain. I would like the nurses be more self-reliant and courageous. I would also like to see that the nurses go out and work outside of their comfort zone in different regions and countries, making them braver and more knowledgeable.’

What kind of advice would you give to a person starting a career in emergency medicine?

‘Always remember that we are handling the life of a human being, not just the papers or charts. Treat the patient, not the monitor. In emergency medicine, teamwork is the main thing; you cannot go solo. Everyone makes mistakes sometimes, but remember not to purposely make mistakes or do harm. This risk can be lowered with keeping up and refreshing your knowledge of recent medical developments. If you are ever in doubt, you must be ready to ask for help. It is not shameful – it means you are a better professional. A human being’s life is more important than someone’s pride or attitude.’

Big family of IIEMS

In India the paramedics seem like a big family. When Kerala IIEMS general manager A.R. Girish invited me to participate in his daughter’s wedding, I graciously accepted the invitation. The wedding was big and beautiful. There were lots of guests and everyone from the IIEMS office who took such good care of me during the two weeks I spent with them in Kerala. This is why I would like to thank everyone who made this Indian visit possible: Dr Abraham George who invited me, Cdr S. Jayachandran and A.R. Girish who planned my two-week programme and gave me an in-depth lookinto Kerala’s healthcare system, Kavya Devanand who took care of me and made sure that I was in the right place at the right time, Emil Joseph who got me safely around Kerala, and everyone else who I was in contact with. Your friendliness and generosity will be remembered forever.

This truly was a real Indian EMS experience!

My Indian visit ended with a celebration as we celebrated with A.R. Girishis daughters wedding.

Thank you for your invitation!

 

And remember… Enjoy the ride!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Text Dimitri Lisitsyn
Photos Dimitri Lisitsyn