Muutin sesonkihoitajaksi Lappiin. Jatkuva päivätyö on vaatinut totuttelua, sillä vapaa-aikaa ei tuntunut olevan ollenkaan. Tulin tänne Lapin luonnon takia, pääsenkö tutustumaan siihen lainkaan?

Kolme kuukautta pohjoisessa on kulunut vauhdilla. Ensimmäiset kaksi kuukautta menivät sopeutuessa elämään. Aikansa kesti sopeutua siihen, että töitä on monta päivää viikossa. Ensihoidon pitkät työvuorot mahdollistavat pitkät vapaat. Nyt kun on ollut vain yksi tai kaksi päivää vapaata, tuntuu ettei vapaa-aikaa ole ollenkaan. Tässä huomasi myös sen, kuinka tykkään yötyöstä; jotenkin tuntuu pahalta tuhlata päivät töissä. Tähän sokkiin meni ensimmäiset viikot ja tuntuikin, ettei vapaa-aikaa ole tarpeeksi. Milloin ehdin mäkeen ja muutenkin nauttimaan Lapin luonnosta, joka oli ollut tärkein syy tänne tuloon.

Helmikuun lopulla alkoi kuitenkin tuntua, että alan pikku hiljaa päästä jyvälle. Myös päivät ovat alkaneet pidentyä vauhdilla. Tässä huomaa tämän 1000 kilometrin välimatkan, ei Etelä-Suomessa päivä pitene näin nopeasti. Mahtava asia on myös yksityisen puolen työsopimus, täällä lisiä ei makseta, vaan ne annetaan aikahyvityksenä. Siten on mahdollista saada myös enemmän vapaa-aikaa. Työpaikan joustavuus on ollut loistavaa; pomoni poäätti jopa kerran vaihtaa kanssani vuoroa, että pääsin baariin, kun kaveri oli täällä pikavisiitillä. Palkkapäivänä tilille kolahtaa vain peruspalkka, mikä on vaatinut hieman kukkaron nyörien kiristämistä.

Kotikoulua käytiin tyttären kanssa maaliskuun loppuun asti, jolloin hän päätti palata kotiin. Viimeisen kuukauden vietän täällä itsekseni. Onneksi kaverit käyvät välillä kyläilemässä pitkästä välimatkasta huolimatta. On hieman outoa asua yksin, kun viimeksi on asunut itsekseen 22 vuotta sitten. Pyhä kolmio kulkee akselilla: työpaikka-rinne-kuntosali – no okei, välillä on tullut käytyä testaamassa myös paikallista yöelämää.
Kohtahan tämä on jo ohi, enää neljä viikkoa näissä maisemissa.

 

 

Teksti Jonna Pietiläinen