Pelastajien kuntotesti – liian suuri huomio?

By |2019-02-10T11:53:34+00:0010.02.2019|

”Onko meidän pelastajien fyysisen kunnon testaus saanut liian suuren huomion?” Jussi Sintonen kysyy MäoonvaanMä-blogissaan.

”Onko pelastajien fyysisen kunnon testaus saanut liian suuren huomion?” Tahdon tällä tekstillä herättää kaikki miettimään asioita eri näkökulmista! Uudenmaan alueella toimivat Helsingin sekä Itä-, Keski- ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokset. Ne muodostavat niin sanotun HIKLU-alueen, joka on tiivistänyt yhteistyötään monellakin saralla valmistellen mahdollista maakuntauudistusta. Tulee maakuntauudistusta tai ei, niin on hienoa, että toimintoja yhtenäistetään ja yhteistyötä tiivistetään!

HIKLU-alueella ollaan uudistettu myös fyysisen kunnon testausjärjestelmää, jonka piiriin ollaan suunniteltu otettavaksi kaikki operatiivista toimintaa tekevät pelastuslaitoksen henkilöt! Erittäin hienoa, että toiminnan pääajatuksena on kansalaisten paremman palvelun turvaaminen ja samalla testattavien henkilöiden jaksamisen ja työturvallisuuden lisääminen. Mutta onko asia näin mustavalkoinen koko maan mittakaavassa – 22 pelastuslaitoksesta 4 on uudistamassa järjestelmäänsä.

Savusukeltajille tämä järjestelmä ei tuo juurikaan uutta normaaliin vuotuiseen fyysisen kunnon testaukseen. Ainoastaan sopimuspalokuntalaisille lisätään polkupyöräergometritesti. Minulle tämä testausjärjestelmä ei tuota nuorena hyväkuntoisena palomiehenä mitään ongelmia. Mutta mitenkäs on asian laita, kun minulle kertyy ikää ja pitäisi tämän suunnitelman mukaan pystyä tekemään samat testit vielä 70-vuotiaana? Miten varmistetaan palomiesten työkyky eläkeikään asti?

Testausjärjestelmän lihaskuntotestiin kuuluvat: penkkipunnerrus, jalkakyykky, leuanveto, istumaan nousu ja polkupyöräergometri.  Testausjärjestelmän piiriin liittyvät kaikki operatiivista pelastustoimintaa tekevät henkilöt – mukaan luettuna ensihoitajat ja sopimuspalokunnan hälytysosastolaiset. Hieno ajatus! Mutta onko pelastustoimen fyysisen kunnon testausjärjestelmä kuitenkaan 2019 vuoden tarpeita vastaava? Koska järjestelmään ollaan viimeksi tehty muutoksia?

Omasta mielestäni testausjärjestelmä nykypäivän tarpeisiin suhteutettuna hieman vanhanaikainen. Ei voi olla niin, että esimerkiksi sopimuspalokuntalainen ei saa ajaa säiliöautoa tulipalokohteeseen ja siellä hoitaa konemiehen tehtäviä, jos hän ei ole fyysisen kunnon testissä pystynyt vetämään tarpeeksi leukoja ja työntämään penkissä riittävää määrää toistoja. Kuitenkin tällainen henkilö voi olla suorituskyvyltään fyysisesti siinä kunnossa, että pystyisi selvittämään helposti tehtävällä pitkiäkin matkoja paloletkua tai tekemään muita avustavia tehtäviä. Esimerkiksi monet menestyneet urheilijat ovat fyysisissä testeissä olleet keskitasoa heikompia, mutta heidän osaamisensa omassa lajissaan on tehnyt heistä kestomenestyjiä. Näin pitäisi ajatella myös pelastushenkilöistä ja varsinkin sopimuspalokuntalaisista, jotka tekevät tärkeää työtä vapaaehtoisvoimin.

Uudenmaan alueen sopimuspalokuntalainen hyllytetään lihaskuntotestin takia pois paloauton ratista samalla kun naapurikunnassa toisella pelastusalueella sama henkilö voisi edelleen pystyä toimimaan moitteettomasti tehtävästään? Mielestäni se ei ole tasavertaista. Tasavertaisuuden perään voidaan kysyä myös ensihoidossa. Esimerkiksi Uudenmaan alueella toimiva pelastuslaitoksen ensihoitaja otetaan fyysisenkunnon testauksen piiriin mutta sairaanhoitopiirin tai muun organisaation ensihoitajaa ei! Autot saattavat olla vierekkäin samassa tallissa mutta henkilöstöltä vaaditaan eri asioita. Kuulostaa uskomattomalta. Vähän aikaa sitten liikunnanohjaaja Siv Aro teki yamk-lopputyönään hienon työn edistääkseen ensihoitajien fyysisenkunnon testausjärjestelmää liikunnanohjaajan. Mielestäni tässä ollaan otettu huomioon nykyaika ja tehtäväkentän tarpeet. Ollaanko esimerkiksi pelastuslaitoksissa ja ensihoidon oppilaitoksissa hyödynnetty tätä tarpeeksi?

Kuuma puheenaihe ja ikuisuuskeskustelun aihe aina mediaa myöten on ollut myös naisten fyysisen kunnon rajat, kun he haketuvat pelastajakoulutukseen. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että nyt ja tulevaisuudessa kaikilta palomiehiksi pyrkiviltä henkilöiltä katsomatta sukupuoleen, ikään, etniseen taustaan, seksuaaliseen suuntautumiseen tai mihinkään muuhunkaan piirteeseen on vaadittavat samat pääsyvaatimukset ja koulutustaso. Olipa hakija sitten kuka tahansa, niin työ on kaikille yhtä raskas ja täysin samanlainen.

Monesti olen miettinyt, että miksi pelastajaksi hakeutuvalta vaaditaan parempaa fyysistä kuntoa kuin mitä häneltä jatkossa teetettävissä fyysisissä testeissä vaaditaan. Kentällä tulevaisuuden huolena alkaakin näkyä valmistuvien palomiesten puutteet monipuolisesa osaamisessa. On erittäin fyysisiä ja kestäviä palomiehiä mutta sosiaaliset- ja kädentaidot ovat heikommalla tasolla. Toki, kun fyysisten testien rajat ovat kovat, niin siinä mitataan tahtoa ja halua suorittaa kovat testit ja päästä koulutukseen. Mutta onko se tätä päivää?

Olen hieman sitä mieltä, että fyysisen kunnon testausjärjestelmä on jo aikansa ehkä elänyt. Vastaako FireFit-testausjärjestelmä tosiaan nykyaikamme vaatimuksia? Asia pitäisi mielestäni punnita ajatellen koko Suomen pelastustoiminnan tason ja vaatimusten säilyttämistä.  Tehtävänämme onkin varmistaa, että tulevaisuudessakin pystyisimme tarjoamaan kansalaisille tasavertaista ja laadukasta apua katsomatta siihen, asutaanko kaupungissa vai keskellä erämaata.

Tässä pohdintojani sitä silmällä pitäen, että onko fyysisen kunnon testausjärjestelmämme saanut liian suuren huomion ja onko se nykypäivän pelastustoimintaa vastaavalla tasolla. Vai olisiko  toiminnallisen fyysisen kunnon testausjärjestelmän aikakausi ajankohtainen?
Poissaolollaan loistavat myös psyykkisen- ja henkisen hyvinvoinnin sekä sosiaalisten- ja kädentaitojen testauksen ja arviointi. Miksi puhutaan auttajien fyysisestä kunnosta, eikä kokonaisvaltaisesti rakennetusta järjestelmästä?

Pelastustoiminta elää suurta muutoksen aikaa. Maailma muuttuu ja meidän on pysyttävä siinä mukana! Mekään emme saa jämähtää, vaan kokoajan on kehitettävä omaa toimintakulttuuria ja mieluusti oltava vielä askeleen edellä.

Teksti Jussi Sintonen