”Miksi teillä on pienempi ajoneuvo, jos teillä on kerran enemmän kalustoa kuin tavallisessa ambulanssissa?”

”Niin, ihan aiheellinen kysymys, yksi syy lienee se, että tässä ratkaisussa ajoneuvon korirakenteet on kevyemmät kuin perinteisessä isossa pakettiautossa, joten nämä lisävarusteet on saatu mukaan myös painon puolesta, muuten ajoneuvon kokonaismassa nousisi niin isoksi, että kuljettamiseen tarvittaisiin kuorma-autokortti”

Pelastusvälineitä on sijoitettu ulkoa avattaviin kaappeihin.

Pelastusvälineitä on sijoitettu ulkoa avattaviin kaappeihin.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen ensimmäiseen monitoimiyksikköön valikoitui ajoneuvoratkaisu, joka ei ole kovin tavanomainen suomalaisessa ambulanssirepertuaarissa. Ajoneuvoalustana on Volkswagen Amarok, jonka päällä on Tamlansin valmistama moduulirakenteinen ambulanssikori. Korirakenteet on varta vasten tehty monitoimiyksikön tarpeisiin.

VW Amarok on osoittautunut hyväksi ja toimivaksi ajoneuvoalustaksi. Ajettavuus on mukava normaaliajossa, kovemmassa vauhdissa meno muuttuu hieman levottomaksi, osittain ehkä sen vuoksi, että takapäässä on säädettävä ilmajousitus ja sen ominaisuutena on hieman huojuva meno. Ilmajousituksen ansiosta hoitotilassa kyyti tuntuu tasaiselta.

Tehokas V6 moottori antaa riittävästi voimaa ja vääntöä, joten tehoja löytyy riittävästi kovaankin ajoon. Neliveto yhdistettynä tasauspyörästön lukitusmahdollisuuteen ja riittävään maavaraan antavat alustalle yllättävän hyvät maastoajo-ominaisuudet.

Toiminta-alueemme on mäkistä seutua ja usein talojen pihat ja pihatiet ovat jyrkkiä, joihin ei takavetoisella pakettiautolla ole liukkaalla kelillä mitään asiaa. Toisaalta pelastustoimen tehtävillä saattaa joutua etenemään maasto-olosuhteissa, joten Amarokin ajo-ominaisuudet ovat erinomaiset monitoimiyksikkömme tarpeisiin.

Sisältä monitoimiyksikkö on tyypillinen ambulanssi.

Sisältä monitoimiyksikkö on tyypillinen ambulanssi.

Koska kyseessä on Pick-Up tyyppinen ajoneuvoalusta, hoitotila on pienempi pituutensa ja korkeutensa osalta. Moottoritila vie tämäntyyppisissä ajoneuvoissa yleensä pituussuunnassa enemmän tilaa kuin pakettiautoissa. Hoitotila on esimerkiksi MB Sprinteriin verrattuna huomattavasti lyhyempi ja matalampi. Tämä ominaisuus onkin ajokkimme suurimpia heikkouksia. Kompakti hoitotila mahdollistaa toisaalta sen, että moni asia on käden ulottuvilla hoitajan penkiltä käsin.

Ensihoitovälineistön osalta Muuramen monitoimiyksikkö on tavanomainen hoitotason ambulanssi. Varustukseltaan se noudattaa Keksi-Suomen pelastuslaitoksen linjaa, mitään ensihoitovälineistöä ei ole karsittu pois.

Moduulikorirakenne antaa sen mahdollisuuden, että ajoneuvoon on saatu useita ulkoa avattavia kalustokaappeja. Tämä on ajoneuvoratkaisumme paras ominaisuus monitoimiyksikön tarpeita ajatellen. Kaappeihin on sijoitettu vammapotilaan tukemisvälineet, happipullot, pelastus- ja sammutusvälineet sekä suojavarusteet. Pelastusvälineiden kaappi on ilmaeristetty tiiviisti hoitotilasta ja sinne on kytkettävissä oma poistoilmapuhallin, näin työkalujen hajut ja tuoksut ei tule hoitotilaan.

Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, monitoimiyksikön toimintaidea on tehdä ensisijaisesti välittömät, kiireellisimmät ja henkeä pelastavat alkutoimet tilannepaikalla. Pelastustoimen kalusto on suunniteltu monitoimiyksikön pääaisallisia tehtäviä silmällä pitäen. Mukana on myös muunlaista raivauskalustoa, ottaen huomioon hybridiyksikön tavanomaiset pelastustoimen tehtävät, ajoneuvon tila- ja painovaatimukset sekä kaluston tarkoituksenmukaisuus.

 

dav

Takaovien kautta päästään käsiksi paareihin ja osaan kalustoa.

Sammutustehtäviä varten ajoneuvoon on sijoitettu

  • Paineimalaite + Exo hätälaskeutumispakkaus 2kpl
  • Nestesammutin
  • Jauhesammutin
  • Hiilidioksidisammutin
  • Sammutuskranaatti 2kpl (suljetun tilan paloon)
  • Sammutuspeitto

 

Pelastus- ja raivausvälineistöä on mukana mm.

  • Akkukäyttöinen hydraulinen monitoimityökalu (leikkuri+levitin)
  • Airbag suojat
  • Pientyökaluja mm. ajoneuvon virrattomaksi tekemiseen
  • Puukkosaha
  • Moottorisaha
  • Oksasaha
  • Halligan-murtorauta
  • Rautakanki (alumiininen)
  • Kirves ja vesuri
  • Voimapihdit
  • Pintapelastuspuku ja pintapelastusnaru

 

Muuta pelastustoimen välineistöä

  • Lämpökamera
  • Korkeanpaikan työskentelyvälineet
  • Monikaasumittari
  • Harja
  • Lapio
  • Liikenteenohjauslätkät
  • Liikenteenohjaus kartiot
  • Käsivalaisimia
  • Akkuporakone
  • Reikäpora+sulkulevyt asuntoon murtautumiseen ja uudelleen lukitsemiseen

Henkilökohtaisina suojavarusteina autossa on mukana sammutusasut ja kypärät. Metsurin suojavarusteet ovat sijoitettuna asemalle, josta ne otetaan mukaan kun lähdetään puunraivaustehtävälle. Toinen pintapelastuspuku otetaan myös tarvittaessa mukaan asemalta.

Olemme kehittäneet monitoimiyksikkömme toimintaideaa ja kalustoa yhdessä yksikön henkilöstön ja pelastuslaitoksen johdon kanssa. Tällä hetkellä toiminta on löytämässä uomansa, ja käytännöt alkavat vakiintua operatiivisessa toiminnassa. Ajoneuvon kalusto on myös löytänyt paikkansa ja se on mielestäni tarkoituksemukaista ja riittävää, ottaen huomioon monitoimiyksikön toimintaperiaatteet ja pääasialliset tehtävät.


.

Timo Köykkä työskentelee Muuramen monitoimiyksikössä ensihoitajana sekä sopimuspalokunnan yksikönjohtajana.

Hybridissä-blogi kertoo Keski-Suomen Pelastuslaitoksen monitoimiyksikön toiminnasta.

Teksti: Timo Köykkä
Kuvat: Keski-Suomen pelastuslaitos, Muuramen monitoimiyksikkö