Ei nimi henkilöä pahenna mutta henkilö voi antaa pahan nimen. Näin on todettava ainakin ensihoidon ja pelastusalan metsään menneistä ristiäisistä. Pitkästä aikaa hyvä nimi uudelle organisaatiolle on Siun sote. Se on nimi, joka kertoo kaiken oleellisen eikä ole viittä metriä liian pitkä virkamiesjargon.

Jotkut nimet ovat selviä, jotkut eivät niin selviä.

Jotkut nimet ovat selviä, jotkut eivät niin selviä.

Sydäniskuri on naseva ilmaisu. Se korvaa deffan eli defibrillaattorin. Nimenä sydäniskuri on siltikin korni, vaikka se lounaismurrerunoilija Heli Laaksonen suosikkeihin kuuluukin. Niin pitäisi keksijää iskeä päitsimillä pohkeisiin tai antaa vähintäänkin pastapesut. Uusi deffan nimi on yhtä onnistunut kuin Postin muuttaminen Itellaksi. Paluuta odotellessa. Tai paluuta ei oikeastaan voi tehdä ennen kuin johonkin on menty.

Mitä sanoisit nimestä Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Kyllä. Hiljaiseksi vetää. Jos on riittävän leveä sivu, tämän palokunnan nimi mahtuu yhdelle riville. Täytyykö nimen kertoa aina ihan kaikki ja pari sanaa vielä naapuristakin?

Samaa selkeää linjaa noudatetaan muuallakin, esimerkkejä voisi nostaa mistä päin Suomea tahansa. Miten olisi:  HUS HYKS Akuutti. Jep. Kuvaavaa on, että kokonaisen nimen esittämiseen tarvitaan kaksi lyhennettä, jotka kattavat neljä tavallista ja kolme yhdyssanaa. Se on koko komeudessaan tyhjentävää, jos sattuu tietämään mitä lyhenteet tarkoittavat.

Tuskin edellä mainittu jargon ainakaan potilaalle avautuu tai jos avautuu, niin ei se sitä ainakaan käytä. Herääkin kysymys: Ketä varten tällaiset ultrapitkät nimet on keksitty? Ne ovat kovin hankalia käyttää yhtään missään. Ajatellaanpa vaikka Postin (ent. Itella) rattaissa kulkevaa kirjettä, johon pelkkää nimeä ladottaessa kuluu loppuun jo osoitetilakin. Ihan niinkuin Postilla ei tällä haavaa olisi muitakin haasteita.

Pelastuslaitoksista järkevän linjauksen on tehnyt ainakin Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, joka on tiputtanut hihamerkeistään ja ajoneuvotunnuksistaan pois sanaparin Länsi-Uudenmaan. Kaikki sillä alueella tietävät, että pelastuslaitoksen väki on paikallista – ja mitä väliä sillä lopulta on, mistä se apu tulee, kunhan tulee.

Hienoa nimeämisesimerkkiä näytetään myös Pohjois-Karjalassa, sillä maakunnan toiminta on nimetty Siun Soteksi. Tämä nimi muistetaan paremmin kuin vaikkapa Pohjois-Karjalan maakuntayhtymän sosiaali-, terveys- ja pelastusalan toimintayksikkö, joka kylläkin voitaisiin selventää ihmisille vaikkapa helpolla PoKaMakun SoTePela Toy -lyhenteellä.

Ambulanssista on tehty ensihoitoyksikkö, vaikka potilaalle se on aina ambulanssi. Joku saattaa saivarrella, että ambulanssi on pelkkä ajoneuvo, joka ei sisällä ensihoitajia. Silti potilaille kautta historian on ollut selvää, että kun ambulanssi tulee, niin ei se yksikseen pillejään soittele. Kyllä sieltä sellainen pakettiauto on tulossa, jossa on ainakin kuljettaja – tänä päivänä yhä useammin myös apukuljettaja.

Ensihoitoyksikkö-nimitys palvelee enemmän ensihoitajaa, sillä onhan se nyt jämäkämpää ajaa yksiköllä kuin ambulanssilla. Virkamiesjargonin kielioppiin taas ambulanssi sopii kovin heikosti – se on kuin kirjakielen sana keskellä Stadin slangia. Kun kerran insuliinillakin on kansainvälisenen sellainen, niin miksei ensihoitajalla voisi olla härmäläistä sellaista – nimittäin yksikköä.

Ambulanssi ja muutkin auttamissektorin palvelut ovat kuulemma kansalaisia varten. Siksi ihmetyttääkin, miksi niiden nimet eivät ole. Veronmaksaja, kansalainen, potilas tai avuntarvitsija saattaa olla nimi-ilotulituksessa ihmeissään, sillä näitä nimikkeitä ei ole omaksunut kunnolla kyseisen alan duunaritkaan.

Siinä samalla potilaskin on nimetty uudelleen. Hän on nyt asiakas, vaikka ei sitä hänelle ole kerrottu. Potilas-asiakas -dilemma ei silti ole täysin selvää edes heidät uudelleen nimenneissä organisaatioissa. Jotkut käyttävätkin varmuuden vuoksi molempia nimiä ja epävarmimmat käyttävät niitä peräkkäin. Vaikka joku tykkää potilaasta ja toinen asiakkaasta, niin yhtään asiakkaan hoito-ohjetta ei tietääkseni ole kirjoitettu. Käypä hoito -suosituksistakin on tehty vain potilasversiot, asiakkaalle ei ole osoitettu mitään. Se on hyvin valitettavaa asiakkaan kannalta.

Kamalaa on myös kopiointi. Nykyään joka kunnassa järjestetään Akuuttihoitopäivät. Yksikin riittäisi, loput voisivat keksiä toisen nimen. Kun joku kertoo käyneensä Akuuttihoitopäivillä, niin kukaan ei tiedä missä päin Suomea nyt on juotu vai ollaanko käyty peräti laivalla.

Palomies-nimitys puolestaan meni käteen heti kättelyssä – kuinkas muuten. Silti siitä on muodostunut uskottava ja luotettava brändi. Kaikki tietävät, että palomies sammuttaa tulipaloja, vaikka oikeasti nimi viittaa enemmän siihen, että se perkele sytyttelee niitä. Aivan kuten rekkamies ajaa rekkaa ja postimies tuo postia, niin palomiehen pitäisi kaiken loogisuuden mukaan sytytellä paloja eikä sammuttaa niitä. Palomiehen ristiäisissä on sammutettu väärin!

Palomiehet haluavat pitää kynsin hampain kiinni harhaanjohtavasta ammattinimikkeestään, siltikin vaikka tarjolla olisi paremmin työtä kuvaava pelastaja-nimike.
Uutta pelastaja-nimeä on yritetty hivuttaa vähitellen mutta tuloksetta. Pelastajatutkintoa on järjestetty Pelastusopistolla ainakin 25 vuotta. Oppilaitokset pursuavat pelastajaoppilaita mutta työpaikoissaan heistä tulee palomiehiä. Piste. Vanha, ”väärin sammutettu”, nimike on tunnettu ja sillä on positiivinen maine. Ehkä siksi sitä ei ole järkeä lähteä muuttamaan. Palomies säilyköön nimikkeiden lapsuksena tai vaikka äpäränä.

Mutta mitä me teemme Taka-Pajulan sairaanhoitopiirin ja kuntayhtymän sosiaali- ja terveys- sekä hyvinvointiyhtymän ensihoitopalvelulle? – Ei varmaakaan mitään, sillä sekin on hyvä nimi, sillä kukaan ei kuitenkaan muista sitä.

Se vähentää reklamaatioiden määrää.


Teksti Marko Partanen
Hermoluksaatio on harvakseltaan jos silloinkaan ilmestyvä blogi, joka on kirjoittajansa oma näkemys. Se ei perustu tutkimukseen, tilastoon eikä Webropol-kyselyyn.