sotakuvitus

Asema teki Johannes Vähäsarjan Sota-teokseen tekstin, Suomi100-hengessä.


”Kuule Alma, sinun on mentävä. Täällä kotokylällä on jo liian vaarallista, sota alkaa pian.”
”En kestä enää toista evakkotaivalta. Olen mieluummin sinun kanssasi niin pitkään kun voin.”
”Et voi jäädä, saatat kuolla.”
”Evakko on kärsimystä joka hetki, se näännyttää, kuihdun ja kuolen pois. Tiedän sen vanhastaan.”
”Selvisithän sinä viime kerrallakin. Selviät nytkin.”
”Selvisin viimeksi Siirin takia. Enää ei ole lasta, josta huolehtia. En kestä, ajatuskin saa minut epätoivoiseksi. Kuvittelepa: Hän olisi nyt 6-vuotias. Tuossa se kertoilisi meille pienen tytön tarinoita. Evakko vei hänet meiltä. En ole elänyt päivääkään ajattelematta niitä kalpean enkelin kasvoja, niitä, jotka vihollinen vei. Ne olivat kauneimmat ikinä näkemäni kasvot viimeiseen asti, vaikka lopussa ne olivatkin nälkiintyneet ja sairaat. Minulle hänen kuolemansa oli niin musertava, että vähäksi aikaa unohdin mitä viha on.”

Alma katsoo Aleksia silmiin mutta ei näe, kyyneleet ovat tulvineet ne näkymättömiin, pian kyyneleet muodostavat molempien silmien alle nopeasti juoksevat purot.
Aleksi puristaa Alman rintaansa vasten, hän suutelee rakastaan päälaelle.
”Menehän nyt. Muuten sun käy huonosti. ”

Alma ei voi ajatella muuta kuin kuolemankamppailua, joka käytiin hänen käsivarsillaan. Pienokainen, joka oli hänen lihaansa ja vertansa, hävisi kamppailun. Ei ollut ketään eikä mitään, mikä olisi voinut auttaa. Olivat vain Alman kädet, jotka äidin keinoin yrittivät pitää lapsensa elossa. Ne keinot eivät riittäneet.
”Minun käsilleni hänet tuotiin ja minun käsiltäni hänet vietiin – mokoman valtataistelun takia. Toisille ei riitä mikään samalla kun pieni ihminen ei saa mitään – edes omaa lastaan”, Alma oli monesti todennut.
Hän vihasi viholliskansaa. Hänen mielestään ne olivat tulleet ja tappaneet osan hänen maastaan ja lähes kaiken hänen sielustaan.

”Noniin, on tullut aika mennä. Hoitakaa hyvästinne. Ymmärrän vaikean tilanteenne mutta tästä se tuskin vähään aikaan helpottuu”, Yrjö sanoo.
Hän on hyvästejä odotellessaan seurannut herkeämättä kylän läpi kulkevaa evakkomassaa. Hänen perheensä oli lähtenyt jo evakkotaipaleelle mutta koti oli jäänyt paikoilleen. Yrjön aiempi sota oli säästänyt pahimmilta menetyksiltä.

***

Talvisodassa, korsussa hänelle oli usein hiipinyt ajatus vaikutuksesta, mikä syntyy siitä, kun hän ensin tähtää ja sen jälkeen vetää liipaisimesta.
Suurin osa laukauksista pysähtyy puuhun tai maahan mutta mitä sitten käy, kun luoti osuu ihmisen lihaan. Minkälainen olisi se tuska, joka syntyy hänen ampumastaan konepistoolin luodista, joka pirstoo reisiluun tai mitä tapahtuu kun hänen ampumansa luoti osuu vatsaan. Tai miksi ihminen pysähtyy pieneen luotiin kuin seinään ja mistä se kipu lopulta saapuu kohti luodin aiheuttamaa vahinkoa – kuka tai mikä sen kivun lähettää?
Ja miksi keskelle otsaa sattunut osuma on hetkessä niin lopullinen.

Yrjö oli kerran päätynyt joukkosidontapaikalle. Siellä hän oli pohtinut olevansa onnekas. Vamma ei ollut iso ja hän oli saanut nopeasti apua. Hän oli kuitenkin yllättänyt itsensä miettimästä sellaista tilannetta, että jos hän ja vihollinen loukkaantuisivat täysin samoissa olosuhteissa ja samalla tavalla, kumpi saisi paremman hoidon. Yrjö oli varma, että hänestä huolehdittaisiin paremmin – hän tiesi sen. Yrjön epäilykset kohdistuivat vain järjestelmän eroihin. Hän ei ensiapua sen enempää tuntematta osannut ajatella, että myös hoitoa antavien yksilöiden taidoilla saattaisi olla merkitystä.

Yrjö odotti Aleksin ratkaisua, joka oli vääjäämätön. Odotellessaan hän katsoi Suomi-konepistoolin tähtäintä pitkin kohti etumaastossa olevaa katajaa.
”Vielä tänään jyvällä saattaisi olla ihminen, joka ampuisi hänet, ellei hän ehtisi ensin.



Tekstin on kirjoittanut Marko Partanen nähtyään Johannes Vähäsarjan yllä olevan teoksen ”Sota.”
Muut samaan sarjaan kuuluvat teokset ja tekstit ovat ”Konekiväärin takana” ja ”Kohti kuolemaa”, teokset ja tekstit julkaistaan Asemalla myöhemmin.

Vähäsarja työskentelee sairaanhoitajana Töölön sairaalan tapaturma-asemalla.

Lue Asemalta Johannes Vähäsarjasta aiemmin tehty ”Löydöksinä kauneus ja ilmeikkyys.”