Tolonen kehitti itsensä Vuoden palomieheksi

By |2017-11-07T22:10:49+00:0017.10.2017|

vuodenpalomies2017Kymenlaakson pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen on Vuoden palomies 2017.
Tolosen ansioksi luetaan pelastustoimen monipuolinen kehitystyö, ja siitä todellakin riittää kerrottavaksi. Mies on kunnostautunut erityisesti vesipelastuksessa, vaarallisten aineiden – ja öljyntorjunnassa.
Keikkakertomuksiakin löytyy- ja sellainenkin, joka vetää hiljaiseksi paitsi kuulijan myös Tolosen – joka vuosi.

Kymenlaakson pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen valittiin Vuoden palomieheksi 2017 hänen ansiokkaan kehitystyönsä ansiosta. Tolonen on paneutunut erityisesti vesipelastukseen ja vaarallisten aineiden – ja öljyntorjuntaan mutta hän oli vaikuttamassa myös siihen, että pelastuslaki mahdollisti asuinrakennusten omavalvonnan.
Kymenlaakson pelastuslaitoksella tehtiin omavalvontaan liittyvä pioneerityö, joka laajeni lopulta koko maahan.
Tarve on aina ruokkinut Tolosen tekemää kehitystyötä.

 

Pintapelastuksesta opetusmateriaalia

Elettiin 1980-lukua. Pintapelastuksen todettiin olevan lasten kengissä.
”Ei ollut sopivia varusteita ja apuvälineitä. Hansa-lautta oli ensimmäinen varsinaisesti pintapelastukseen kehitelty apuväline. Käytännössä vesisukeltajat huolehtivat pintapelastuksesta niissä palokunnissa, joissa oli vesisukellustoimintaa. Muut palokunnat toimivat tilanteen mukaan ja käyttivät jääolosuhteissa kevyitä veneitä ja apuvälineitä”, Tolonen kertoo.

Hän alkoi laatia paloesimies Matti Revon kanssa pintapelastuksen koulutuspaketia Suomen Pelastusalan Keskusjärjestölle. Paketti oli suunnattu sopimuspalokuntalaisten koulutukseen mutta se soveltui myös palomiesten koulutukseen.
Keväällä 1989 Tolonen ja Repo kävivät Palo-opistolla kouluttamassa palomieskurssit ja esimieskurssin pintapelastuksen saloihin, aiheesta kun ei ollut muuta oppimateriaalia.
”Tein koulutuspakettiin viimeisen päivityksen 2000 luvun taitteessa. Välissä sitä oli päivittänyt Jouni Salminen Pelastusopistolta.”
Pelastussukellus taas tulille

Tolonen oli mukana käynnistämässä Pelastusopiston pelastussukelluskoulutusta Kuopiossa vuonna 1992. Kurssi oli ollut jäissä muutaman vuoden, ja sitä oltiin yritetty tekohengittää Palopäällystöliiton alueellisilla kursseilla. Ne olivat lyhentyneet kahdeksasta viikosta neljään viikkoon ja koulutussyvyyttä oli vähennetty 30 metristä 15 metriin.
”Minut pyydettiin käynnistämään keskeytynyt pelastussukeltajakoulutus uudelleen, kun uusi Pelastusopisto aloitti Kuopiossa. Perehdyin asiaan kesän 1992 aikana ja kartoitin varuste- ja välinepuutteet ja valitsin muut kouluttajat kurssille. Kurssi saatiin käynnistettyä ja se oli aiempien kurssien mukaisesti reipashenkinen.”

 

CTIF:n kemikaalikomissiossa

Vaarallisten aineiden torjunnassa Tolonen on työskennellyt kansainvälisen CTIF:n kemikaalikomissiossa. Kun hän meni ensimmäiseen kemikaalikomission kokoukseen, hän ajatteli, että siellä töristään ensin vähän ja sitten pidetään hauskaa. Kokouksessa oli kuitenkin erilainen meininki, siellä jokaisen maan edustaja esittelee oman maansa senhetkisen tilanteen ja sitten käydään yhdessä läpi komission käynnistämiä projekteja. Päivä alkaa 8.30 ja kokous venyy usein kello 18.00 asti.

Tolonen kertoo, että CTIF on kansainvälinen järjestö, jossa mennään asia edellä. Kun pelastusalalla on jokin laajempi asiakokonaisuus, josta on syytä vaihtaa pitemmälläkin tähtäimellä tietoja maiden välillä, perustetaan komissio.
CTIF:n kemikaalikomissio kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Komissio laatii ohjeita, jotka eivät kuitenkaan velvoita ketään. Komissiolla on olemassa kuitenkin tietopankki, jos tietoa kaivataan.
CTIF:stä Tolonen sai idean CBRNE -ensitoimiohjeen tekemisestä. Sellainen oli tehty jo Jenkeissä ja Ruotsissakin jo vuonna 1994 ja mikä hienointa: pelastuksen, poliisin ja terveysviranomaisten yhteisvoimin.
”Suomessa tällainen yhteistyö ei tahtonut ottaa tuulta alleen. Ensitoimintaohje nähtiin tärkeänä mutta aloitteen tekijää ei tahtonut löytyä.

Kuin taivaan lahjana Helsingin yliopisto aloitti kemikaaleihin liittyvän hankkeen, johon Tolonen sai työnnettyä CBRNE -ensiohjeen teon. Kaikki viranomaiset lähtivät siihen mukaan ja ohje valmistui 2011.
”Ensimmäisen yksikön pitäisi pystyä tunnistamaan onko kyse terroriteosta tai muusta CBRNE:stä.”
Naapureissa mennään vieläkin meidän edellä, sillä Ruotsi ja Norja ovat laatineet yhteistyöviranomaisten kesken yhteisen ohjeen. Sitä Tolonen pitää erityisen kovana juttuna.

Teksti Marko Partanen
Kova tarina veden alta

Vuoden palomies -huomionosoituksen myöntämistilaisuudessa Tolosen kiitospuhe sisälsi keikkakertomuksen, jonka hän muistaa aina. Isänpäivisin hän tapaa käydä tapahtumapaikalla Kotkan Sapokassa.
Tolonen kirjoitti kiitospuheessaan näin:

”Omaan elämääni vaikuttaneen pelastustehtävän vuosipäivä lähestyy marraskuussa. Saimme marraskuisena aamuyönä hälytyksen Kotkan Sapokan aallonmurtajalle. Oli kuusi astetta pakkasta ja pimeää. Hälytysilmoituksessa kerrottiin viiden nuoren uponneen henkilöauton mukana mereen. Kuudes nuori oli pelastautunut merenpohjasta pintaan ja tehnyt noin kilometrin päässä olevasta puhelinkioskista hätäilmoituksen.

Olimme jo aiemmin saaneet ihmisiä hengissä hukuksista, jotka olivat olleet jopa yli 20 minuuttia merenpohjassa. Tämän vuoksi uskoin, että saamme heidät pelastettua. Emme hälytystilanteessa vielä tienneet viiveestä.

Meitä oli vuorossa kaksi sukeltajaa. Toimin turvasukeltajana ja ykkössukeltaja löysi uponneen auton pyörillään kuuden metrin syvyydestä tuoden yhden uhrin ylös. Häneltä katosi pelastustehtävässä osa varusteista ja pelastustehtävä keskeytyi. Esimies määräsi minut kiireesti pukemaan sukellusvarusteet. Käytössäni ei ollut puhelinta ja toista puukkoakaan ei silloin ollut autossa. Narumieheksi määrättiin palomies.

Löysin lampun valossa kaksiovisen auton nopeasti, huomasin ovien olevan kiinni ja auton olevan täynnä nuoria. Yritin merkata auton palonarulla. Tämän vuoksi olin vatsallani pohjamudassa ja yritin kiinnittää narua auton taka-akselin ympärille. Kuului kolahdus auton alta ja ranteessani kiristyssilmukassa ollut lamppu jäi kiinni kierrejousiin. Yksi sukeltajan pahimmista peloista oli toteutunut. Olin yksin veden alla, jäänyt kiinni ja vedessä oli säkkipimeää, koska lamppu oli auton alla.

Minulla ei ollut puukkoa, ei sukeltajan puhelinta, enkä ylettynyt antamaan narumerkkiä pintaan – tosin naruttaja ei olisi ehkä osannut tunnistaa merkkejäni.

Mietin hädissäni mitä teen, olin veden alla yksin pelastamassa nuoria, ajatukset olivat uhreissa ja omassa tilanteessani – mieleen tuli pelastussukeltajakurssin opit. Painoin pääni pohjamutaan ja yritin rauhoittua. Hetken hengiteltyäni ajattelin, että jos se käsi on sinne mennyt niin, se tulee poiskin ja aloin liikuttaa auton alla olevaa kättäni. Kuului kolahdus ja käsi oli vapaa. Ryhdyin pelastamaan uhreja yksi kerrallaan ja viemään pintaan. Näin uhrit aluksi hyvin lampun valossa autossa. Otin uhrit yksi kerrallaan syliini ja suljin oven, jotta uhrit eivät olisi kadonneet autosta. Joka oven avauksella mutaista vettä pääsi autoon ja näkyvyys huononi. Pinnalla odottivat ambulanssit rivissä murtajan penkalla häviten sitä mukaa kun toin uhreja pintaan.
Ajantaju hävisi. Lopulta auto oli tyhjä, aallonmurtajalla ei ollut enää ambulansseja. Osa työvuorosta elvytti apuna uhreja sairaalassa pitkään, sillä harvalla sairaalalla on varhain sunnuntaiaamuna koota viittä elvytysryhmää.

Tehtävän jälkeen aamuhämärän aikaan paloasemalla yksin saunassa istuessani taisin tirauttaa pienen itkunkin.

Olen käynyt tapahtuman vuosipäivänä onnettomuuspaikalla lähes vuosittain ja miettinyt, että Pelastustehtävä olisi voinut päättyä toisinkin ja kyseisenä isänpäivän aamuna ei olisi vietetty minunkaan perheessäni isänpäivää.”

Ilpo Tolonen
Vuoden palomies 2017