Kenttäsairaanhoitaja ja uusiosuurperheenisä sinkoilee kodin ja sotilasalueen yhteyshaudalla. Ajoittain hän kääntää vaihtimen useampisormijärjestelmälle ja avaa päivittäisen tuliannoskiintiönsä sähköisenä fonttina Aseman Lokikirjaan.

Viittaan edelliseen Aseman kirjoitukseeni ja jatkan siitä mihin kuntoutuminen on mennyt. Takana on pisin koulujen kesäloma lasten kiukutteluineen ja tappeluineen, jonka muistan.

Ensi viikolla pääsee töihin.

Kolmen kuukauden toipilaslomalla olossa on myös se puoli, jossa seinät alkavat kaatua päälle ja huomaa maailman menneen liian pieneksi. Vaikka kovasti olenkin koettanut kehitellä kaikenlaista tekemistä. Esimerkiksi varusmiessoittokunnan Kasari-kiertueen konsertti on kova setti.

Tässä ajan kuluessa on ehtinyt myös jäsennellä paljon asioita. Niin sanotusti mököttämään itsekseen ja pohtimaan maailman ja oman elämänsä menoa. Omaan elämään on tullut iso muutos lonkan keinonivelen myötä. Kuntoutuminen on mennyt hyvin ja elämä on samanlaista, mutta osa hieman eri tavoin toteutettuna.

Tämä viikko on ollut sellaista erilaisten terveyspalveluiden suurkuluttamista. Ortopediä ja työterveyslääkäriä myöden on haettu katsastuslupaa työelämään paluuta varten.

Ortopedin kanssa keskusteltiin kamppailuharrastuksen jatkamisesta. Sen ehdottoman ”Ei”:n sijaan sain kuulla, ettei suosittele ja ei he halua kieltääkään ihmisiltä jotain sellaista harrastusta jonka ihminen kokee tärkeäksi. Täytyy ymmärtää että keinonivel kuluu nopeammin kuin se parin kymmenen vuoden takuu.

Lisäksi sain selkeät ohjeet siitä missä on isoin riski, että lonkka luksoituu esimerkiksi potkiessa ja hieman näkemyksiä siihen, että kasan alimmaisena erilaisissa maahanvienneissä ja muissa olemista tulisi välttää. Toista puolta ei leikata, ennen kuin se alkaa kipuilemaan.

Pystyn kuitenkin omaan tahtiini jatkamaan omaan tahtiini siitä mihin jäin. Venyttely vaatii varmaan vuosien työn, kun paikat menivät niin juntturiin viimeisten vuosien aikana. Karatetreeneissä olen käynyt jo kerran tekemässä asioita omaan tahtiin ja kerran katsomassa treenejä.

Koska sairauslomani aikana minun työni on ollut treenata itseni työkuntoiseksi, on kotijumppaa tehty ja kuntosalin ovea heiluteltu tiuhasti. Välillä se pienillä painoilla tehtävä jumppakärpäshomma on vituttanut huolella. Lisäksi huomaa, että ei ole perustyön tuomaa rutiinia. Mies lihoo.

Kuten sanottu – asioita on tullut märehdittyä monella tavoin.

Nyt kun sattuu niin, että hammasta vihloo, pitää asiaan reagoida heti. Jos ei oikein ole varma mikä hampaassa on vialla, pitää ottaa antibioottiprofylaksia ennen hampilekuria. Osa asioista harrastuksen ja muun tekemisen osalta pitää opetella uudella tavalla.

Sivupotkussa jalka ei saa kulkeutua lonkan osalta takaviistoon. Osittain kropan käytön periaatteita vastaan, mutta nyt se menee näin. Koska en vielä pääse takaisin kentälle, niin painoa on nyt jo vihdoin pakko pudotella. Tämän viikon maanantaina alkoi pitkään pureksimani elämäntaparemontti myös muiden asioiden, kuin treenin osalta.

Kaikki on taas mahdollista, kunhan vain ymmärtää sen, että joitain asioita pitää ottaa huomioon tai tehdä hieman soveltaen.

Pitkä sairausloma on antanut minulle myös aikaa paneutua yhteen tehtävääni, jota kutsutaan työmaalla nimikkeellä luottamusmies. Havahduin tosiasiaan, että tässäkin asiassa tarvitaan lisää koulutusta. Lisäksi olen pohtinut paljon työhistoriaani, erilaisia työmaita joissa olen ollut ja nykyistä terveydenhuollon maailmaa, jossa ihmisiä kuormitetaan liikaa.

Jotta olisin tarpeeksi itsekäs, ajattelin julkaista Lehen kolme teesiä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille, joiden oivaltaminen saattaa hieman jeesata sitä työmaalla oloa:

Lehen kolme teesiä:

1. Kollegiaalisuus ja hyvät käytöstavat

  • Tervehditään. Kysytään mitä sulle kuuluu, eikä siihen tarvitse kertoa elämäntarinaa vastaukseksi. Sotilasympäristössä tämän oppii hyvin. Kiitos. Anteeksi. Tämä koskee myös tiimityötä, eli tehtäessä yhteistyötä muiden terveydenhuollon ammattiryhmien kassa.
  • Jos minulla on tänään menkat (koskee myös miehiä), ei koko työyhteisöllä tarvitse olla paha mieli
  • Me teemme tärkeää työtä. Jokaisella on oikeus kokea itsensä tärkeäksi. Työ ei aina ole kivaa, mutta töihin pitää olla kiva mennä. Kertoo työyhteisöstä jotain.

2. Oman virheen tunnustaminen

  • Se perinteinen käden nostaminen pystyyn virheen merkiksi
  • Niin kauan kun ihmiset hoitavat ihmisiä, tulee virheitä. Sanottua huolimattoman töykeästi. Yksikään kone ei siihen pysty. Mutta. Alalla on jokin ihmeellinen vimma peitellä asioita ja parhaimmillaan hakea syyllisiä muista.
  • Isompikin kömmähdys voi olla vuoden päästä hyvän naurunremakan paikka ja opettava esimerkki. Virheistä opitaan.
  • Lääkäri Ari Kinnusen mukaan ihmistä ei voi tappaa yhdellä hoitovirheellä, vaan siihen tarvitaan erilaisten erheellisten tapahtumien sarja. On hyvin tärkeää huomata, että nyt asiat eivät mene kuten pitää ja nostaa se esiin. Varsinkin jos on itse osa ketjun aiheuttavista tekijöistä

3.Oman osaamisvajeen myöntäminen

  • ”Minä en osaa tätä, vielä. Auta ja opeta!” ei ”Tämä ei kuulu meille” tai tuhansien selitysten kerhoa.
  • Älä peittele sitä, että olet pihalla jostain asiasta.
  • Jos oma ammattiosaaminen on oikeasti kovempi kuin ylpeys ja erilaisia lisätehtäviä alkaa satelemaan, tulee keskustella siitä mitä työstä maksetaan.

Ja vielä.

Minulle tämä telanvaihtoprojekti on ollut aika kova henkilökohtainen prosessi ja haluan kiittää kaikkia niitä ihmisiä jotka ovat tsempanneet ja jeesanneet. Joskus se on joku kommentti, tapaaminen tai kuva jossain. Joskus puhelu.

Kuten edellä lukee, tuntee itsensä tärkeäksi. Haluan erityisesti kiittää myös kotimaista (ja ulkomaista, minulla on edelleen paljon kontakteja) kiukkusikayhteisöä hengessä mukana olosta sekä työnantajani edustajia Puolustusvoimissa siitä, että tämä asia on otettu kovinkin tosissaan ja vakavasti. Se on mahdollistanut ja mahdollistaa kuntoutumisen näin nopeaan tahtiin. Tänä koskettaa myös työyhteisöäni.

Jokaisella meillä koettaa joskus se aika kun tela on poikki. Siinä vaiheessa kun arkielämän harmit, kuten lapaset väärällä hyllyllä alkavat korpeamaan, tietää palaavansa arkeen. Kiitos tuesta. Eiköhän se teidän harmiksenne muutu kun palaan soittamaan suutani.

Syränhymiö tähän. Uusi alku.

 

Teksti Mika Lehestö