Perhe merihädässä

By |2017-11-07T22:31:34+00:0009.08.2017|
Merivartioston partiovene auttoi perheen merihädästä. Kuvituskuva.

Merivartioston partiovene auttoi perheen merihädästä. Kuvituskuva.

Meripelastuslohkokeskus Helsinki otti vastaan hätäpuhelun torstaina iltapäivällä 3.8. Porkkalan edustalla nelihenkinen perhe oli veneilemässä ja heillä oli ongelma.
”Puhelun mukaan koneessa oli jotakin ongelmaa. Neuvoin, että laittakaa pelastusliivit päälle”, Meripelastuslohkokeskuksen meripelastusjohtaja Aki Salomaa sanoo.
Vähän ajan päästä tuli uusi puhelu, jossa kerrottiin, että vene ottaa vettä sisään ja perä alkaa vajota.


Neljän mailin päässä asemallaan olevat meripelastusveneet reagoivat avunpyyntöön nopeasti, meripelastusjohtaja Aki Salomaa kertoo.
Toisesta apuun lähteneestä veneestä ilmoitettiin meripelastuslohkokeskukseen, että aivan kuin sieltä olisi nähty onnettomuusvene. Paikalla oli kuitenkin iso aallokko ja kirkas auringon vastavalo, joten havainto ei ollut varma.
Avunpyynnön soittaja oli ehtinyt kuitenkin kuvailla paikan ja se ehdittiin panna merkille meripelastuslohkokeskuksen tutkalta. Pian merkki tutkassa hävisi. Vene upposi todella nopeasti, noin puolessa tunnissa ensimmäisestä soitosta ja perhe joutui veden varaan.

Aki Salomaa arvioi, että perhe ehti olla veden varassa noin 10 minuuttia, kun merivartioston yksiköt löysivät heidät. Perhe autettiin turvaan partioveneeseen.
”Lotota ei vähään aikaan kannata”, Salomaa sanoo.
Lähiaikojen tuuri on Salomaan mielestä käytetty moneen kertaan. Hän kiittelee perheen pelastusliivejä. Niin kutsutut paukkuliivit olivat tässä tapauksessa pelastumisen kannalta avainasemassa.
Paikalle hälytettiin myös Rajavartiolaitoksen helikopteri mutta se voitiin perua, koska partioveneet ehtivät hoitaa perheen pelastamisen.

Eräs toimittaja arveli, ettei 10 minuutin vedessäoloaika ollut kovin pitkä. Salomaa ehdotti hänelle, että toimittaja voitisiin viedä paikanpäälle kellumaan ja ikään kuin odottelemaan apua kymmeneksi minuutiksi.
Onnettomuustapauksessa tilanne oli kuitenkin se, että avun ajoissa tulemista ei voinut mitenkään ennustaa eikä sen tuloa nähty onnettomuuspaikalta, joten pitkiä minuutteja ne veden varassa varmasti olivat.

Suomenlahden merivartiosto haluaakin tämän jutun yhteydessä muistuttaa pelastusliivien tärkeydestä. Kun tilanne vesillä yllättäen muuttuu, kunnollisista pelastusliiveistä on aina apua.

 

Töissä Meripelastuslohkokeskuksessa

KUVAkuvaKUVA

Nykyään Meripelastuslohkokeskus operoi Helsingin Sörnäisissä. Tämä kuva on vanhalta toimipaikalta Katajanokalta.

Meripelastusjohtaja Aki Salomaa työskentelee kolmessa vuorossa ja aina maissa. Työpisteenä on Sörnäisten työtilat Helsingissä. Töissä ollessaan meripelastusjohtaja vastaa kaikista merellä operoivista yksiköistä. Siihen liittyy sekä merivartioston veneet, Rajavartiolaitoksen kopterit että vesillä liikkuvat siviilit.
Kerran eräs veneilijä ilmoitti havaitsemastaan ongelmissa olleesta veneestä. Salomaa määräsi, että soittajan on jäätävä paikalle varmistamaan, että ongelmissa olevassa veneessä oleville ei satu mitään. Ilmoittaja kertoi Salomaalle, että ei ehdi jäädä paikalle, koska hänellä oli kiire töihin. Salomaa totesi ilmoittajalle, että on aivan sama, ehtiikö tämä töihin mutta hänen on jäätävä paikalle varmistamaan ihmisten turvallisuus. Se on meripelastuslaki.
Paikalle jäänyt siviili soitti tapauksen jälkeen uudelleen meripelastuslohkokeskukseen ja kertoi, että työpaikalla ymmärrettiin myöhästyminen hyvin.
”Merellä ei tunneta mitään muuta rajoitusta jäädä auttamaan kuin että auttavalle syntyy auttamisesta turvallisuusuhka. Ikärajoja tai muita esteitä ei ole”, Salomaa sanoo.
”Tässä tapauksessa nähtiin meripelastuslain mahti.”
Se on säädetty ihmisten turvallisuuden takia.

Teksti Marko Partanen
Kuva Rajavartiolaitos