Veriparta 7/7

By |2017-11-09T19:47:43+00:0021.07.2017|

Asema tarjoilee kesäiltoja järkyttävän seitsenosaisen jatkokertomuksen Veriparta. Tämä on sarjan seitsemäs ja viimeinen osa.
Kuuntele tarinan sisäänheittolyriikka avauskuvaa klikkaamalla. Varoitus: Nauha ei sovellu heikkohermoisille eikä kirosanoja pelkääville.

Sirramurhaeukko alkaa kertoa tarinaansa. Monet potilaat menehtyivät nopeasta kuljetuksesta huolimatta, joillekin annettiin jopa happea ja silti tulos oli sama. Väkivaltaa oli paljon, usein piti lyödä takaisin. Pienellä kylällä sana kiiri: sairaankuljettajat lyövät. Lopulta tilanne oli se, että aina kun ambulanssia tarvittiin, vastakkainasettelu oli valmis.
”Tuli uhkaavia tapauksia. Niihin paikalle päästyämme luimme tilanteen sellaiseksi, että oli lyötävä ensin, muuten olisi käynyt itselle huonosti. Pakeneminen ei ollut mahdollista, sillä Kastenwagenin juoksee alkukiihdytyksessä juoppokin kiinni. Löimme uhkaavan potilaan tai omaisen tajuttomaksi ja kuljetimme sitten sairaalaan. Jotkut näistä eivät selvinneet. Lopun voitte arvata, tuli syytteet, tuomiot, masennus ja tunnettuus. Ei ollut paluuta.”
”Puhuitteko ongelmistanne silloin kun ne olivat ajankohtaisia?” Oge kysyy.
”Kenelle? Tämä on ensimmäinen kerta syyttäjää lukuunottamatta, kun joku on kiinnostunut.”

Ural käynnistyy hoitotilassa. Sirramurhaäijä on kuin onkin jolkotellut Kastenwagenin kiinni ja aikoo jatkaa siitä mihin jäi. Sinisenharmaa pakokaasupilvi pöllähtää hoitotilaan ja rikkoutuneesta seinästä myös ohjaamoon. Vode ja Oge avaavat ovet ja aikovat karata vauhdissa tilanteesta. Sirramurhaeukko huomaa sen ja huutaa:
”Älkää menkö! Mä hoidan ton motoristin.”
Sitten kuuluu jumalaton rääkäisy:
”Sammuta se mopo tai mä sammutan sut!”
Ural sammuu ja savu hälvenee.

Kastenwagenin kojelaudalla alkaa piristä.
”Mikä toi on?”, Vode kysyy.
”Vastaa luuriin, se on keikka”, sirramurhaeukko vastaa.
”Ai, tuliko meille keikka?” sirramurhaäijäkin innostuu.

Jäminkipohjantiellä toisen maitolaiturin kohdalla tarvitaan ambulanssi.
”Tiedän missä se on, voin ajaa”, sirramurhamies sanoo.
”Pitäskö meidän ottaa toi Ural ja ajaa sillä pois”, Vode ehdottaa.
”Ottakaa vaan”, sirramurhamies sanoo.

Vode ja Oge huokaisevat helpotuksesta. Samalla verenpunainen pölypilvi laskeutuu leijuntaan Kastenwagenin keulan eteen ja räjähtää. Jäljelle jää Veriparta ja paskainen nauru.
”Minä otan Uralin, te muut lähdette keikalle. Jos keikalla tulee kysyttävää, kutsuni on Lauri 4”, Veriparta sanoo ja ajaa sivuvaunuineen pois.
”Ei kun homma käyntiin, ei tässä muukaan auta”, Vode ajattelee.
Sirramurhaajat miehittävät ohjaamon, sillä heille reitti on selvä. Tuoreemmat ensihoitajat käyvät hoitotilaan. Kastenwagen hörskyttää kohti keikkapaikkaa.
Oge työntää päänsä ohjaamoon hoitotilan seinässä olevasta aukosta, siitä, josta vähän aikaa sitten oli kurkkinut sirramurhaeukko.
”Mitä siellä on tapahtunut”, Oge kysyy.
”Mistä minä teidän?” Sirramurhaeukko vastaa.
”No, mitä siinä hälytyksessä sanottiin?”
”Että ambulanssi tarvitaan Jäminkipohjantien toisen maitolaiturin kohdalle.”
”Eikö ollut mitään esitietoja?”
”Mitä ne on?”

Kastenwagen ohittaa ensimmäisen maitolaiturin. Toinen sijaitsee jäminkipohjantiellä olevan suoran keskivaiheilla. Jo kauas erottuu, että siellä tappelu.
”Siellä tapellaan”, Sirramurhaeukko huikkaa takatilaan tekemästään aukosta.
”Onko poliisit paikalla?” Oge kysyy.
”Mistä ne voisivat tietää?”
”Hälytä ne sitten!”
”En pysty ja niiden tuloon menisi niin kauan, että seuraavakin tappelu olisi jo ohi.”

”Miten sitten meinasit hoitaa tän tilanteen?” Oge kysyy Sirramurhaäijältä.
”En mä oo vielä ajatellu.”
”Kannattaa tehdä sunnitelma ensin ja varasuunnitelma varsinkin kun tilanne on vaarallinen.”
”Kai mä teen kuten ennenkin; otan luulot pois ja potilaan kyytiin.”
”Miten sä teet sen.”
”Ensin kysyn, että kuka haluaa ensiksi selkään ja sitten annan halukkaille selkään yksi kerrallaan, täällä on sen verran reilu meininki, että tapellaan aina yksi yhtä vastaan. Eniten selkään saanut saa meiltä kyydin ja loput hankkiutuvat itse.”
”Mitä jos kokeilisitkin aluksi sellaista, että sanoisit ensin, että: ”olen tullut auttamaan” ja kysyisit sitten: ”kuka on potilas?” Oge neuvoo.
”Ei se toimi, täällä on näytettävä ensin kuka johtaa tilannetta – eikä se onnistu puhumalla.”
Punatulkku pamahataa Kastenwagenin tuulilasiin, sitten keskikonsolin päällä istuskelee Veriparta.
”Se on semmonen juttu, että tää keikka ajetaan kuten Oge sanoo. Siinä voi tulla turpaankin mutta jos ette tee kuten hän sanoo, niin saatte turpaan minulta. Ei siinä paljon teillä hävittävää ole, on vain voitettavaaa”, hän sanoo ja suhahtaa pois kuin verenpunainen pieru.

Paikalla oli ollut käynnissä känniläisten reilu nyrkkitappelu. Tyrmääjä oli kävellyt lähimpään taloon soittamaan apua tyrmätylle. Tyrmätty otettiin kyytiin ja tyrmääjä sanoi ettei tarvitse apua. Miehet istuvat ohjaamoon ja naiset takatilaan. Tyrmätty ottaa rauhallisesti paareilla.
”Muistan tän keikan, me ajettiin tää sillon alkuaikoina”, sirramurhaeukko sanoo.
”Mä muistan kanssa”, sirramurhaäijä sanoo. Keskustelu onnistuu hyvin umpiseinään tehdyn aukon kautta.

Käy ilmi, että tästä kaikki alkoi. 50-luvulla tyrmätty potilas oli herännyt unestaan kesken kyydin ja käynyt sirramurhaeukon päälle. Sirramurhaäijä oli pysäköinyt auton tienpientareelle, avannut ulkoapäin hoitotilan oven ja kun potilas oli hyökännyt hoitotilasta päälle, Sirramurhaäijä oli vetäissyt liikkuvat taakse ja ladannut niin paljon vastapalloon kuin oli pystynyt. Uusi tyrmäys oli kuljetuksesta riippumatta johtanut potilaan kuolemaan. Siitä koko vyyhti oli alkanut purkautua. Miestä oli kaatunut, kun itseä oli puolustettu. Riehuvan potilaan hoitoprotokolla kuului siihen aikaan seuraavasti: anna tai ota turpaan.

”Mitä jos toi potilas tosta herää ja alkaa riehumaan?” Sirramurhaeukko kysyy.
”Voit pitää keskustelua yllä koko matkan ajan, vaikka hän ei olekaan hereillä.”
”Puhuisinko muka tajuttomalle, mistä aloittaisin, säästä vai sotesta?”
”Voit kehottaa häntä aika ajoin avaamaan silmät, kysyä tietääkö hän missä on ja kertoa että olemme menossa sairaalaan. Todennnäköisesti hän jotain kuulee, vaikkei vastaakaan. Ja jos hän herää sinun ystävälliseen puhutteluun, niin voi olla, ettei se ole niin pahalla päällä, kun on jo hieman hajulla, että ollaan turvallisessa paikassa.”

Sirramurhaeukko alkaa kysellä. Hän toistaa samat jutut aina jokaisen maitolaiturin kohdalla.
”Jos se eukko pimahti, niin siellä alimmassa laatikossa on purukiiloja. Työnnä sellainen sen suuhun ja sido sideharsolla leuat yhteen”, Sirramurhaäijä neuvoo Ogea.
Naiset nauravat takatilassa. Potilas avaa silmänsä.
”Huomenta. Olet ambulanssissa. Sait vähän nenäsi päähän. Viemme sinua sairaalaan”, Sirramurhaeukko kertoo.
Potilas nyökkää ja sulkee silmänsä. Oge kehottaa häntä pitämään silmiä auki. Potilas saadaan sairaalaan. Luovutuksen jälkeen sirramurhaajien ryhti paranee, ihan kuin selästä olisi pudonnut vuosikymmenten taakka. Ränsistyneet keski-ikäiset ihmiset muuttuvat pirteiksi vanhuksiksi.

Ogen puhelin soi.
”Lauri 4 tässä. Ajakaa Kastenwagen Tiilenpään betoniluiskaan.”
”Pitäisikö mennä vai karata?” Oge kysyy.
”Pitää mennä. Muuten se helvetin punatulkku on taas kohta tossa tuulilasissa.”

Veriparta odottelee tallin perällä leveässä haara-asennossa. Kastenwagen työntyy perä edellä kohti häntä.
Sirramurhaäijä katsoo peilistä vastaanottajaa.
”Meinaakohan se ampua meidät vai mitä tuosta asennosta voisi päätellä?” hän kysyy.

Kastenwagen luovuttaa henkilökuntansa Veriparralle. Kaikkien yllätykseksi hän pyytää porukan neuvottelutilaan kahville.
”Älä juo, se on varmasti myrkytettyä”, Sirramurhaeukko kuiskaa Ogelle.
”Enkä myrkytä. Käydään tilannetta vähän läpi.”
”Mitä tilannetta?” Sirramurhaeukko kysyy.
”Nyt kun mä oon jeesannut teitä, niin teidän pitää jeesata mua”, Veriparta sanoo ja kaikki ovat ymmällään. Heidän mielestään hirttosilmukkakaulainen verisuti oli korkeintaan käyttäytynyt uhkaavasti ja yrittänyt tehdä asiat hankalaksi.

Kupit kaadetaan kuumaa täyteen ja Veriparta aloittaa.
”Ei siihen aikaan puhuttu miltä tuntuu. Aina silti tuntui. Piti käsitellä asiat itse ja kovin vähän oli keinoja. Jos avautui jostakin mikä mieltä painoi, sanottiin, ettet sovellua alalle, vaihda sitä. Ei ollut osaamista eikä tietoa. Koin, että kaikki huonot asiat johtuivat siitä, etten osannut. Syyllistin itseäni ja vedin syitä itseeni kuin pesusieni. Uskon, että jos olisi ollut enemmän tietoa ja osaamista, olisin ymmärtänyt, että kaikki eivät ole minun syytäni. Tilipussit kannoin kaikki terapiapaikkaan nimeltä Tiilenpää, kunnes erään valomerkin jälkeen menin kotiin ja hirtin itseni. Näin minun tarinani pelkistetysti meni. Toki siihen muutakin liittyy mutta luulen, jos olisin aikanani kertonut jollekin edes tämän, niin asiat voisivat olla toisin.”
Sirramurhaajat, Oge ja Vode kuuntelevat silmät ymmyrkäisinä. Verinen kyynel kirpoaa Veriparran silmäkulmaan, hirttosilmukka haihtuu hänen kaulaltaan mutta veri jää parralle tihkumaan. Tietyllä tavalla hän oli päässyt nyt pannastaan.
”Nyt ymmärrätte, mitä tarkoitin, kun sanoin, että teidät on valittu simulaationohjaajakurssille. Olitte tavallaan luisumassa samaan veneeseen mutta olitte kuitenkin osaavia ja koulutettuja. Halusin yrittää tällaista vaikka se olikin riski. Taakkamme painoi vaikka multamme olivat keveät. Ensimmäisen simulaationne olette nyt vetäneet ja onnistuneet siinä.”
”Pitääkö meidän menettää nyt henki tämän takia”, Oge kysyy.
”Aluksi ajattelimme niin mutta simulaatiot näytävät menneen niin hyvin, että asiat ovat korjaanuneet. Toimitte niin hyvin, että henki säilyy ja teillä on täällä aina töitä tarjolla.”
”Kieltämättä mielenkiintoinen tarjous mutta töistä viivan alle pitisi jäädä muutakin kuin punaista pölyä”, Vode sanoo.
”Täällä työn tulo täytyy laskea enemmän henkisenä pääomana. Se minkä saatte täältä, lisää voimianne jatkossa ja takaa päättymättömän urapolun. Täällä oloaika ei kuluta aikaa eikä rahaa oikeassa elämässä.”
”Ehkä mietin yön yli, toivottavasti sitä ei tarvitse nukkua uimahallissa. Toivon todellakin, että kotioven takana mut vastaanottaa se ikioma 10 vuotta vanha Ikean kalusto, joka oli nopea kantaa kämpille mutta kesti ikuisuuden kasata, ja jääkaapista tulis löytyä ne punaisilla hintalapuilla varustetut einekset – kaipaan jotain realistista”, Oge vastaa.
Veriparta ja sirramurhaajat hymyilevät. Tuonpuoleinen ja todellisuus paiskaavat kättä. Molemmat tietävät mistä toisensa löytää.
”Lähdetään kotiin”, sirramurhaäijä sanoo ja viittoilee Kastenwagenille päin. Oge ja Vode nousevat takatilaan ja sirramurhaajat kabiiniin. Kastenwagen vie heidät sinne mistä hakikin: Brewer´s pubin tiskille.
Vode hörppää pitkästä tuopistaan reilun siivun keskiolutta. Oge viereisellä jakkaralla katsoo vähän matkan päähän tyhjyyteen ja nostaa lasin myös huulilleen. Suullinen olutta huuhtoutuu alas. Rento tunne nousee viiveellä ylös. Se tuntuu jotenkin todelliselta.

Sarja päättyy tähän.

Teksti Marko Partanen
Kuva Paul Eskelinen