Veriparta 5/7

By |2017-11-09T19:49:10+00:0018.07.2017|

Asema tarjoilee kesäiltoja järkyttävän seitsenosaisen jatkokertomuksen Veriparta. Tämä on sarjan viides osa.
Kuuntele tarinan sisäänheittolyriikka avauskuvaa klikkaamalla. Varoitus: Nauha ei sovellu heikkohermoisille eikä kirosanoja pelkääville.

”Mikä paikka tämä on ja mitä helvettiä me täällä teemme?” Vode tiedustelee.
”Te olette valitut”, Veriparta sanoo.
”Mihin?”
”Simulaationohjaajakurssille.”
”En mä mihinkään sellaiselle ole hakenut.”
”Et niin mutta me valittiin. Tervetuloa kypsyneiden kyydittäjien työpajaan, jota myös lanssareiden tuonpuoleiseksi kutsutaan.”

Vode ja Oge eivät ole uskoa silmiään eivätkä korviaan.
”Miksi juuri me?” Oge kysyy.
”Teillä on molemmilla pitkä ura takana. Olette rutinoituneet. Teette paljon päätöksiä perstuntumalla ilman lääketieteelistä pohjaa. Näkemyksemme mukaan teillä on iso riski luiskahtaa ensihoidon harmaalle alueelle.”
”Mitä paskanjallitusta tuo on? Ja mihin näkemykseen tulkintanne perustatte?”, Vode tiedustelee.

Veriparta kertoo, että kuten heidän henkilökunnastaan voi päätellä, on näkemystä kerätty jo liki sadan vuoden ajan.
”Olemme olleet päähän potkittujen, raiteiltaan suistuneiden ja onnettomuuksiin joutuneiden lanssareiden jatkosijoituspaikka. Jos nykyaikaisia halutaan olla, voimme kutsua itseämme lanssarin uranpoluksi.”
”Pitääkö kuolemankin jälkeen vielä polkea uraa? Jos veromarkat menee edelleen yhteiskunnalle, teillä on varmasi hallituksen korkein siunaus.” Vode sanoo.

Veriparta selventää, että kyseessä on tuonpuoleinen tutkimuskeskus, joka pyrkii vaikuttamaan asenteisiin.
”Täällä ei perehdytä teknisiin – eikä ei teknisiin -taitoihin vaan poraudutaan suoraan ytimeen – kallon sisään. Olemme kehittäneet uutta simulaatiotilaamme kymmenen vuoden ajan ja sen seuraavaan pilottiin tarvitaan nyt väkeä.”
”Selvä. Mutta kaikki muut henkilökunnasta on kuolleita. Pitääkö meidänkin kuolla?” Oge kysyy.
”Ennen pitkää kyllä.”

Hämyisen luolan seinälle syttyy valo. Pimeydestä hiiskahtaa ääni: ”Simulaatiohälytys”.
Samanlainen punainen pöly, joksi Veriparrasta sinkoutuva veri ja deffan paperi muuttuivat, kietoo kellarissa olevan porukan itseensä. Se on kuin hissi, joka alkaa viedä henkilökuntaa ylöspäin.  Vode ja Oge pälyilevät ympärilleen. Veriparta kertoo, että heidän ei tarvitse olla huolissaan.
”Te ette saa puuttua asioiden kulkuun millään tavalla, niin pysytte näkymättöminä…”, Veriparta neuvoo mutta sanat jäävät kesken kun pölyhissi on hiisannut jo väen ylös. Alkaa korvia raastava narina. Lautaluukku aukeaa narinan saattelemana ylöspäin ja pölyhissi nostaa väen vielä lattian tasalle. Se on Tiilenpää-pub.
”Tervetuloa simulaatiotilaamme, varmaan tunnistattekin sen”, Veriparta sanoo.

Show pamahtaa päälle. Kiireetön, huonovointinen laitapuolen kulkija tarvitsee apua; pissat on alla eikä jalat kanna.
”Kuten tiedät. Tän keikan voi hoitaa asiallisesti tai epäasiallisesti. Puutumme tehtävään, mikäli epäasiallisuuksia ilmenee”, Veriparta kertoo.
Ensihoitajat arvioivat asiallisesti tilanteen ja he saavat poistua pelotteetta. Kun ensihoitajat auttavat potilaan kantotuolille ja kääntyvät kohti ulko-ova, samassa pöydäsä istuva mies, joka on koko toimituksen ajan seurannut hiljaa vieressä, nousee ylös ja kaivaa takataskustaan kääntöveitsen. Hän kohottaa sen lyödäkseen kantotuolia työntävää ensihoitajaa.
”Seis! Pudota puukko! Älä lyö!” Oge käskyttää vaistomaisesti tilanteessa, muut tuskin ehtivät vielä huomata tapausta. Kaikki ravaintolassa kääntyvät ääntä kohti. Se tuli jostakin mutta sille ei näy huutajaa. Veriparta mulkaisee Ogea, sirramurhaajat murahtavat ja exä paukuttaa nyrkkiä pöydänkanteen.
”Mitä nyt?” Oge kysyy.
”Menit sitten puuttumaan todellisuuteen”, Veriparta sanoo.
”Mun duunikaveri olisi kuollut muuten.”
”Älä koskaan huutele haudan takaa todellisuuteen! Yksi kuollut on siinä savotassa aika vähän!”
”Sinun on hyvä tietää, että saatamme joutua hoitamaan sinut pois päiviltä”, sirramurhaäijä kertoo lisäyksensä käsiään hieroskellen.

Punapölyhissi vie seurueen alakertaan, pois Tiilenpää-pubista. Oge tähyilee hermostuneesti edestakaisin, hän on päättänyt paeta paikalta – yksinkertaisesti vain juoksemalla pois tilanteesta. Häntä pelottaa erityisesti sirramurhaäijän puheet päivien päättämisestä.
Kun punapöly irrottaa otteensa, Oge on päätöksensä tehnyt, hän juoksee oikopäätä Kastenwageniin ja ottaa sen luvatta käyttöönsä. Hän on päättänyt ajaa sillä tarvittaessa vaikka helvettiin.
Veriparta orkestereineen on hämillään ja jähmettyy paikoilleen. Vode ottaa myös jalat alleen ja juoksee Kastenwagenin perään. Hän saa sen juuri ja juuri kiinni ja hyppää kartturin paikalle.
”Mihin ajetaan?” Oge kysyy.
”Ei ainakaan Tiilenpäähän tuopille.”

”Mikset sä singahda niiden kyytiin?” sirramurhaäijä kysyy Veriparralta.
”Nyt kun Oge puuttui täältä käsin todellisuuteen, en pysty koordinoimaan faktan ja fiktion sekoitusta. En tiedä miten tän saisi viehellettyä poikki, tiedän vain, että se on pakko tehdä – keinolla millä hyvänsä.”
”Saamarin kyyti-intiaanit, ne veivät mun pirssin”, sirramurhaäijä manaa.

”Onko ideoita”, Oge kysyy uudelleen Kastenwagenissa.
”Yhtä monta ja yhtä hyviä kuin pari minuuttia sitten.”
Oge vääntää Blaupunktiin virtaa, se suhisee hetken mutta suhinan keskeltä alkaa vähitellen tunnistautua Isoisän olkihattu. Kun Rautavaaran Tapsa esittelee rauhalliseen tyyliin hatun tarinaa, Oge huomaa peilistä, että heille ovat saaneet seuraa. Myös Vode tähystää taakse ilmaantunutta kuvatusta.
”Ei hemmetissä, se on 50-luvun Bemari sivuvaunulla, hetkinen se taitaakin olla Uralin tekemä kopio.”
”Joo, joo mutta ketä sillä tulee”, Oge tivaa.
”Sirramurhaajat; äijä ajaa ja eukko on vaunussa.”

Ural on melkein kiinni Kastenwagenin takapuskurissa.
”Mitä ne nyt aikoo?” Oge kysyy.
Samassa Kastenwagen tärähtää ja alkaa pomppia.
”Jumalauta, se Urali pamahti takatilaan että nuppi tutisi”, Vode sanoo.

”Sammuta se korppusaha, mä tukehdun”, sirramurhaajaeukko rääkäisee sivuvaunusta.
Äijä yrittää sammuttaa mutta pyörä ei sammu, se työntää hoitotilaan sinisenharmaata pakokaasukatkua. Pyörän moottori jatkaa hörskyttämistään.
”Sammuta se tai mä sammutan sut”, eukko rääkäisee uudelleen.
”Se ei sammu”, äijä vastaa.
Sitten eukko nyykähtää vaunuunsa.
”Oletko hereillä”, äijä huutaa.
Ei vastausta. Äijä tajuaa, että hänen on syytä poistua takatilasta mahdollisimman pian. Äijä yrittää lyödä hoitotilan ikkunan ensin rikki mutta se ei hajoa. Sitten hän avaa oven ja hyppää vauhdissa ulos.
Oge katsoo taustapeilistä, kun huonoryhtinen möykky kierii pitkin tietä ojaan.
”Nykyhetki: yksi, vanha ja parempi aika: nolla”, hän sanoo.

Lue seuraava osa 6/7 tästä.

Teksti Marko Partanen
Piirros Paul Eskelinen