Veriparta 2/7

By |2017-11-09T19:51:41+00:0015.07.2017|

Asema tarjoilee kesäiltoja järkyttävän seitsenosaisen jatkokertomuksen Veriparta. Tämä on sarjan toinen osa.
Kuuntele tarinan sisäänheittolyriikka avauskuvaa klikkaamalla. Varoitus: Nauha ei sovellu heikkohermoisille eikä kirosanoja pelkääville.

Vode ja Oge kääntyvät viimeisistä liikennevaloista kohti Bermudan kolmiota. Kerran kolmesta kapakasta muodostuvan alueen keskelle jäävän puistikon laidalle pysäköity ambulanssi oli hävinnyt sillä välin, kun ensihoitajat olivat olleet tehtävällä. Tapauksen ja baareissa tapahtuvien kummallisuuksien jälkeen aluetta oli alettu kutsua Bermudan kolmioksi. Siellä saattoi tapahtua mitä vain ja se tavallaan kuuluu asiaan.

Kolmion pahimmasta kolkasta, Tiilenpää-pubista, oli soitettu jälleen 112. Kiireettömälle tehtävälle ajava työpari pui parhaillaan kokemuksiaan edeltäviltä tehtäviltä.
”Sen mulkunnäköisen lisälyönnin ja keskisormen jälkeen mä aattelin, että oon liian väsynyt, mutta sen vittuilevan puheen jälkeen mä oon varma, että mä oon kasivitonen”, Oge sanoo.
”Älä huoli, sitten meitä on kaks”, Vode vastaa ja kertoo oman tarinansa flimmeripuristajasta ja punaisista käkikellosilmistä, jotka aukoivat päätään.”
”No eihän nää mun kokemukset sitten mitenkään kummallisia ole ja jos hiukan onkin, niin luulen, että seuraavalla keikalla siitä on vain hyötyä”, Oge jatkaa.

Paluu Tiilenpäähän on paluu arkeen. Se on kuin tiilellä lyötäisiin päähän. Ummehtunut, kuuma ilma ja nuotinviereinen kännijokellus sekä kaiuttimista vahvistettuna että vahvistamattomana loivat anniskelutilaan originellin tunnelman. Ruma haju tarttuu vaatteisiin ja sieraimiin, tunnelma on auttajan näkökulmasta epämukava mutta ehdottoman uniikki.
Tällä kertaa tunnelma on uniikki myös kuppilan aiempiin iltoihin verrattuna. Heti ovensuussa istuu äijä Haarikasta ja eukko Pub Anttonista. Ensimmäinen omilla jaloillaan kulkeva vastaantulija on Exä. Hän mulkaisee pahasti ja nakkaa lasissaan jäljellä olevan kossukolan Voden naamalle. Vode astelee baaritiskille pyytämään paperia. Kalpea baarimikko kääntyy häntä kohti ja Vode esittää asiansa. Baarimikko kääntyy pois ja palaa paperinipun kanssa, jolloin Vode huomaa hänen kaulassaan solmun yläpuolelta katki hiertyneen hirttoköyden. Baarimikon kasvoissa on jotain tuttua, erityisesti oudosti mutta tutulla tavalla leikattu parta. Ottaessaan askelia tiskiltä pois päin Vode muistaa, keneltä baarimikko näytti. Hän ei ehdi kuitenkaan miettimään sitä sen enempää, kun huomaa Ogen löytäneen jo selällään pötköttävän asiakkaan. Oge nousee Voden lähituntumaan ja kuiskaa.
”Tää on ihan ihme paikka.”
”Nytkö vasta sen huomaat. On vähän niinkuin pelottaiskin mutta kun ei tiedä mikä”, Vode vastaa.
”Mitä nyt?” Oge kysyy.
”Hoidetaan keikka”, Vode vastaa.

Oge kumartuu uudestaan potilaan ääreen, ensihoitaja on edelleen hämmentynyt eikä saa oikein aloitettua.
”Mitäs tyttö mietit?” potilas kysyy.
”Sitä, että mitä me Teidän kanssa tehtäisiin.”
”Kytke mut monitoriin ja kirjoita pari itsellesi sopivaa riviä. Jätä sitten mut tänne niinkuin aina ennekin.”
”Ettekö halua lähteä sairaalaan?”
”En mä niin sanonut. Älä ainakaan äks-kutosta tee.”
Oge havahtuu. Se tietää ihan liikaa ollakseen räkälän tyyppipotilas.

”Taidatte olla useampaan kertaan ollut ambulanssin kanssa tekemisissä, kun tiedätte asioista noin hyvin”, Vode sanoo.
”Joo, olen mä.”
”Mitä niillä kerroilla on sitten teille tehty?”
”Ei mitään, mä oon ollu tekemässä. Jäin märehtiin keikkoja, join viinaa ja sain kenkää.”
”Siis kyytimiehiä. Mitä meidän sun mielestä sulle pitäs tehdä?”
”Ihan mitä vaan. Kohta pannaan show pystyyn.”
”Älkää nyt mitää showta laittako, hoidetaan tää homma ihan rauhassa.”
”Ei pysty. Mä oon yrittäny olla rauhassa ja vetää matalaa profiilia mutta keikkaluurangot ahdistelee vieläkin.”

Ovensuussa istuva äijä ja eukko nousevat ylös. Ne tuijottavat Vodea polttavan punaisilla silmillään ja alkavat liikkua kohti. Baarimikko hyppää tiskin yli kuin lätkäpelaaja vaihdosta jäälle. Köysi heilahtaa hänen kaulallaan. Vode siirtää katsensa kohti baarimikkoa, joka tuijottaa takaisin ja samalla hänen erikoisesti leikattu partansa alkaa tihkua verta. Baarimikko irvistää ja alkaa liikkua rivakasti työparia kohti.

Vode katsoo vuoroin baarimikkoa ja vuoroin ovensuusta lähenevää pariskuntaa. Yhtäkkiä Vode nimeää mielessään baarimikon  – hän on kollega reilun parinkymmenen vuoden takaa – se, joka hirtti itsensä, ja se, joka saunailloissa istui aina hiljaa pöydän päässä ja oli eniten kännissä. Eräänä aamuna hän ei enää tullut työvuoroon. Vode oli se, joka veti aseman lipun puolitankoon.

Oge katsoi Vodea, jonka ilme oli jännittyneenoloinen. Samalla myös Oge rekisteröi ovelta päin tulevan pariskunnan – ja kun äijä ja eukko olivat rinnakkain, heidät oli helppo tunnistaa. Pariskunnan kehonkieli on aivan samanlainen kuin monessa yhteydessä julkaistussa kuvassa. Mustavalkoisessa ja rakeisessa otoksessa seisoi huonoryhtinen, ikävännäköinen pariskunta: karmean sirramurhamysteerin pääarkkitehdit 1950-luvun Suomesta. Tämän parivaljakon ambulanssissa menehtyi helposti vakaampikin potilas.

Voden ja Ogen olo alkoi käydä tukalaksi. ”Jos painan virven punaista nappia, niin ketään ei usko”, Vode pohtii muttei sano ääneen. ”Jos painan virven punaista nappia, niin mikä on se hätäviesti, jonka yritän sanoa kuuluvalla äänellä”, Oge miettii.
Hirttosilmukkakaulainen veriparta pysähtyy ja vilkaisee sirramurhaajia, jotka kiihdyttävät askeliaan. Veriparta riuhtaisee päänsä takaisin Vodea ja Ogea kohti. Parta alkaa vuotaa verta solkenaan.
”Tarvitsetko naamaasi vähän plastiikkaa?” Vode yrittää keventää.
Veriparta pyyhkäisee molemmin käsin isommat veret karvoistaan päin seinää, johon osuessaan veri pöllähtää punaiseksi sumuksi ja haihtuu jäljettömiin. Vode ja Oge painavat yhtaikaa virven punaista nappia, joloin karaokelaulu lakkaa ja Tiilenpää pubin valtaa röhöttävä nauru. Sen katkaisee vain laulunsa keskeyttäneen sopertavan karaokesolistin toteamus: ”urpo kyyti-intiaani – luuseri.”

”Juokse mun perässä, juostaan ovelle”, Vode sanoo Ogelle. He pakenevat kohti ovea. Sirramurhaajat tulevat heitä kohti. Vode on päättänyt lyödä äijää ensin otsaan ja potkaista sitten eukkoa kintuille. Vode vetää vaudissa liikkuvat taakse, ottaa kropan mukaan ja lyö. Lyöntiliike jatkaa kohteesta läpi eikä se osu mihinkään. Vode menettää tasapainonsa ja kaatuu. Paskainen nauru täyttää salin ja sitä säestää moniääninen kuoro, joka hokee: ”Urpo, urpo, luuseri, urpo.” Oge auttaa Voden ylös lattialta. Askeleet ovat rivakahkot, kun ne vievät kohti Tiilenpään uloskäyntiä.

Teksti Marko Partanen
Piirros Paul Eskelinen

Lue seuraava osa 3 tästä.