Kuva © VR Group

Kuva © VR Group

Kun lukee pelastustoimen ja ensihoidon isoista harjoituksista kirjoitettuja lehtijuttuja, niin ne ovat yleensä sujuneet viimeisen päälle hienosti. Korjattavaa löytyy vain nimeksi.
Kehäradan pelastusharjoituksesta vastannut palopäällikkö Juha Rajala käänsi komentointitottumusten kurssin – hän kertoi medialle harjoituksen menneen päin helvettiä.


Kun ensihoito- ja pelastustoiminnan isoista harjoitteista uutisoidaan, tuntuu, että jotenkin homma haisee. Tulee tunne, että asioita katsellaan kovin lämminhenkisin lasein. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen Kehärata-harjoituksessa kääntyi kurssi – palopäällikkö Juha Rajala kertoi suoraan mikä meni pieleen.

Palopäällikkö Rajalan teki Pelastustiedon verkkosivuilla olleessa uutisessa totisen selväksi, että itsekritiikkiä ei olekaan unohdettu. Korulauseita ei liiemmin viljelty – eikä ole tarviskaan. Jos harjoitus menee päin helvettiä, niin se menee päin helvettiä, asia ei muutu siloittelemalla eikä villakintailla pehmeästi painelemalla.
Peiteltiin asioita tai ei, niin valitettava totuus on se, että puutteet on ensin myönnettävä, minkä jälkeen niitä voidaan vasta korjata.

Pelastusjohtaja Pekka Vänskä totesi Pelastustiedolle puolestaan, että: ”Se ei mennyt niin kuin Strömsössä. Kuvittelimme, että porukka siirtyy nopeammin paikasta toiseen kuin siirtyikään.”

Palopäällikkö Rajala on suorasanaisempi:
”Päin helvettiähän se nyt meni, mutta siinä oli paljon sellaisia asioita, joita treenattiin ensimmäistä kertaa alueellamme. Veimme ensimmäistä kertaa toimintoja maan alle. Se oli erilaista verrattuna normaaliin pelastustoimintaan, ja soveltaminen jäi vähän puolitiehen.”

”Meidän piti kokeilla kehäratatunneliin varta vasten suunniteltua johtamisohjetta, mutta jostain syystä sitä ei edes kunnolla kokeiltu ja se vaihdettiin suuronnettomuuden mukaiseen johtamismalliin.”

”Ei ole yhtä varsinaista syytä, miksi se meni pieleen. Se on monesta teknisestä asiasta koostuva kokonaisuus, ja yksi kun prakaa, ongelmat lähtevät kertautumaan. Itsellänikin on peiliin katsomisen paikka, kun kerran noita valmistavia harjoituksia olin suunnitellut.”

”Ei minua tämä harjoitus huolestuta ollenkaan, vaan se, mitä heinäkuun ensimmäisen jälkeen tapahtuu, kun juna rupeaa kulkemaan. Rehellisesti täytyy sanoa, ettei me nyt ihan niin valmiita olla kuin ajattelin.”

Peräkammarinysvääjä saattaa hihitellä Rajalan kommentteja. Hän voi osoitella sormellaan ja olla vahingoniloinen, ehkä päivittää sosiaaliseen median pari kaunista riviä. Peräkammarinysvääjä voi kuitenkin olla varma, että Kehärata-kritiikissä vähintäänkin katsottiin totuutta silmiin. Se oli suoraselkäistä vastuunkantoa, johon alallamme harvalla on pokkaa.

Halutessaan Rajalan ei olisi tarvinnut tehdä Kehärata-harjoituksesta epäonnennumeroa. Hän olisi voinut toimia kuten muutkin ja todeta, että hienosti meni ja paljon opittiin.
Yleensä isoissa harjoituksissa kehutaan eri viranomaisten kesken saumattomasti sujunutta yhteistyötä. Kiitoksen saa johtaminen, joka onnistui juuri siten kuin oli suunniteltu. Uudet harjoitusta varten hankitut välineet ja sitä varten tehdyt kaaviot ovat toimineet kuin junanvessa. Mutta hienointa on yleensä se, kun kerrotaan, että kaikki harjoitukseen osallistuneet antoivat erinomaista palautetta.

Silti soraääniäkin kuuluu, niiltä joilta ei kysytty tai niiltä, joiden kommentit menivät vahingossa pysähtymättä korvasta toiseen. Ne kokemukset eivät näy lehtijutussa tai edes sen rivien välistä.
Monesti tekijäosasto on eri mieltä harjoituksen onnistumisesta. Joskus asiaan perehtynyt sivullinenkin puhuu ihan toista, mitä harjoituksessa kertovassa lehtijussa kerrotaan. Näppituntuma harjotukseen on kaiketi erilainen, jos näpeissä on kynä tai suihkuputki.

Monesti tuntuu, että ison harjoituksen mediatarinaan keksitään jokin pikku seikka, mikä meni huonosti, jotta yltiöpositiivisesta saataisiin uskottava. Ehkä yksiköitä ei ollut tarpeeksi, mille ei normaalitilanteessakaan voi mitään tai sitten viestiliikenne tökki, kun operaattori jumiutui. Harvoin korjattavaa löytyy suunnitelmista tai toiminnasta.

Teksti: Marko Partanen
Kuva: © VR
Group

Tämä juttu julkaistiin ensimmäisen kerran ”Kiitos, että sain sanoa” -blogissa, joka on nyt lakkautettu.
Juttu on alunperin julkaistu toukokuussa 2015.