Ensihoitaja tarvitsee jumppansa

By |2017-03-09T13:26:22+00:0008.03.2017|
Kuva: Erik Lydén

Kuva: Erik Lydén

Mikä on päivän kunto? Meneekö monta leukaa? Paljonko nousee penkistä? Cooperin testi?

Ovatko nämä tärkeitä kysymyksiä tämän päivän ensihoidossa?

Ensihoitajien työ on fyysistä. Painavia hoitolaukkuja kannetaan monta kertaa vuorokaudessa edestakaisin kohteeseen ja autoon. Potilaista osa on ylipainoisia ja heidän liikuttelunsa kantotuolilla ja paareilla vaatii voimaa ja kehon hallintaa. Potilaiden nostelu ja siirtely epäergonomisissa asennoissa kuormittaa ensihoitajien tuki- ja liikuntaelimistöä. Ala on naisistunut kymmenessä vuodessa, eikä meillä naisilla lähtökohtaisesti ole voimaa yhtä paljon kuin miehillä. Siksi olisikin tärkeää, että kaikki ensihoitajat pitäisivät kunnostaan huolen – sekä lihaskunnosta että aerobisesta suorituskyvystä.

Ensihoitajien kunnon testaus on kirjavaa. Joissakin paikoissa on tuoreille virkamiehille ja – naisille kuntotestit, mutta vuosittaisista testauksista en ole ensihoitajien kohdalla kuullut. Pitäisikö niitä sitten olla? Olisiko pakko paras motivaattori, millä ensihoitajat saataisi pitämään parempaa huolta omasta kunnostaan ja työkyvystään? Testaus voisi toki lisätä ensihoitajien kiinnostusta omaa fyysistä kuntoaan kohtaan ja auttaisi ehkä näkemään asian osaksi työkykyä siinä missä koulutukset ja love-tentitkin. Mutta jos testaamiseen lähdettäisiin, mikä olisi sopiva testausmuoto?

Pohtimisen arvoista on myös se, millainen vastuu työnantajalla on ensihoitajan fyysisen kunnon ylläpidosta vai onko vastuu yksin ensihoitajalla itsellään. Voiko työnantaja ummistaa silmät asialta vai olisiko heidän syytä miettiä keinoja, miten motivoida ensihoitajia liikkumaan niin, että he säilyttäisivät työkykynsä mahdollisimman pitkään? 65 vuoden eläkeikä ei paljon naurata.

Meillä, kuten monissa muissakin työpaikoissa, liikuntaa tuetaan jo nyt monin eri tavoin. Esimerkiksi asemien kuntosalit ovat vapaassa käytössä vapaa-ajalla ja omaehtoinen kuntotestaus on mahdollista. Stipendirahasto tukee erilaisten urheilutapahtumien osallistumismaksuissa sekä vaate- ja jalkinehankintojen kautta. Kaupunki on myös kannustanut liikkumaan myöntämällä liikuntasetelin viime vuosina. Mutta nämäkään asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä kaikissa työpaikoissa.

Omaan uraan palokunnassa on liikunta kuulunut aina. On pelattu porukalla sählyä, tossupalloa, lentopalloa, sulkapalloa ja jalkapalloa. On heitelty koreja tai petanquepalloja. On venytelty, kahvakuulailtu ja crossfittailtu. Jopa nyrkkeilyn saloihin olen päässyt työvuoron aikana tutustumaan työkaverin opastamana. Yhteinen liikuntatunti on ollut yhteisöllisyyttä parhaimmillaan. Siinä ohessa on tullut puhuttua tärkeistäkin asioista. Yhteinen liikuntatunti on ollut monelle se pieni kannustin liikkumaan: ”No jos nyt minäkin kun muutkin” .

Mutta vuodenvaihteen jälkeen yhteiset liikuntatunnit pelastuspuolen kanssa ovat loppuneet niin meillä, kuin kuulemma myös monella muulla pelastuslaitoksella. Syynä on se, että ensihoitajien osallistuminen liikuntatunnille ei ole enää mahdollista vakuutuskysymysten takia. Vakuutus ei korvaa mahdollisen tapaturman sattuessa, koska liikuntatunti ei kuulu ensihoitajan päiväohjelmaan.

Monella muullakin alalla kannustetaan monin eri keinoin ihmisiä liikkumaan ja viikkotyöajasta on annettu siihen mahdollisuus. Onko siis ensihoidon parissa järkevää ja pitkänäköistä kieltää ensihoitajilta liikuntatunnille osallistuminen työvuoron aikana? Olisiko päinvastoin järkevämpää kannustaa ja motivoida henkilöstöä liikkumaan ja pitämään huolta kunnostaan. Ei pelkästään vapaa-ajalla, vaan myös työpäivän lomassa, jos se työtehtävien puitteissa on mahdollista?

Eräs ratkaisu olisi lisätä liikuntatunti ensihoitajien päiväohjelmaan ja näin ollen saattaa se vakuutuksen piiriin. Mielestäni ohjattu yhteinen liikuntatunti työvuoron lomassa katkaisisi työnteon mukavasti. Se nostattaisi yhteishenkeä ja auttaisi jaksamisessa. Ja ennen kaikkea, se voisi motivoida jonkun liikkumattoman liikunnan pariin. Toki työntekijöiden täytyisi muistaa vastuunsa. Jos liikuntatunti sallittaisiin, liikunnan pitäisi olla rasitustasoltaan kohtuullista eikä se saisi viivästyttää hälytyksille lähtöä.

Iso kysymys asiassa on se, voidaanko linjausta ensihoitajien liikuntatunneista tehdä pelkästään työpaikan toimesta. Vai onko kysymys niin merkittävä, että jopa sisäministeriön pitäisi ottaa asiaan kantaa? Tulisiko kirjata jopa lakiin tai asetukseen ensihoitajien mahdollisuus kunnon ylläpitoon myös työajalla, jos hälytystehtävät sen sallivat? Tärkeintä olisi saada valtakunnallinen yhtenäinen linjaus.

Asia on monitahoinen ja haasteellinen. Vaikka ensihoitajat saataisiin vakuutuksen piiriin, miten käytännön toteutus onnistuisi eri asemilla? Miten käy aktiivityötuntien, jos päiväpalvelusohjelman liikuntatunti laskettaisiin myös niihin?

Kysymyksiä on paljon, mutta ennen kaikkea keskustelua asiasta tarvittaisiin. Ensihoitajien kunnon edistämisen pitää olla yhtenäistä ja johdonmukaista.

Liikunnallista kevättä kaikille kollegoille – muistetaan se liikunnan ilo, ei tosikkomaisesti mutta tosissaan 😊

 

TEKSTI: Sanna Kauppinen

sannahiihtaa

Sanna Kauppinen on 48-vuotias ensihoitaja Pirkanmaalta. Alan asioita aktiivisesti pureskeleva Sanna tunnetaan myös kansalaistoiminnastaan ja opetustyöstään. Hänet on valittu myös Vuoden Ensihoitajaksi vuonna 2015.