Tarvitaan uusi ajattelutapa

By |2017-02-25T15:37:35+00:0025.02.2017|

pohjoiskarjala”Jos johonkin meillä ei ole varaa, niin siihen, että yhteistyötä ei tehdä”, kirjoittaa Kari Törrönen pohtiessaan ensihoidon ja kotihoidon yhteistyötä Pohjois-Karjalan Siun sotessa. Törrönen perään kuuluttaa asennetta, yhteistyötä ja uutta ajattelutapaa, sillä kotihoito kuuluu ensihoidon kanssa Pohjois-Karjalassa samaan organisaatioon.

Vuoden alussa siirryimme Siun soteen, joka järjestää sosiaali- ja teveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut Pohjois-Karjalassa. Omaa työtä on nyt hyvä pysähtyä miettimään. Tunnettu tosiasia on, että ”matkalle pääsee kun pysähtyy.”
Sosiaali- ja terveysministeriön tavoitteena on että 92 % yli 75-vuotiaista asuisisi kotona, kun asiaa tarkastellaan vuoden 2018 loppussa. Kotona asuminen on varmasti jokaisen oma toive, jos kotona on turvallista ja sinne saa tarvittavat palvelut luotettavasti ja inhimillisesti.

Hoito, hoiva ja huolenpito on jokaisen työntekijän vastuulla ja yhteistyöllä voidaan tavoitteisiin päästä. Jokaisen onkin tarpeen pohtia omaa rooliaan yhteistyöverkostossa ja turvaverkossa.
Keskustelu sosiaalisessa mediassa käy ajoittain hyvinkin kiihkeänä ja itse asia – asiakas/ihminen – tahtoo unohtua. Onko oikeasti niin,että vasta hätätilapotilas on meille motivoiva ja tärkeä asiakas?

Olen kiertänyt alueen kotihoidon yksiköt ja palaute on ollut vähintäänkin mielenkiintoista. Pääosin ensihoidon palveluihin ollaan tyytyväisiä mutta yksikin negatiivinen palaute leimaa helposti koko palvelun. Miten on mahdollista, että kotihoidon työntekijä ei uskalla pyytää apua ensihoidolta, koska on joskus saanut kuulla seuraavanlaisia kommentteja: ”Mitä sinä meidät tänne pyysit?” ”Tämä ei kuulu meille.” ”Etkö sinä itse osaa tätä hoitaa?” ”Miksi et tilannut paaritaksia?”

Palautteen mukaan ensihoitajat eivät arvosta kotihoidon työtä. Kotihoito tuntee asiakkaan pidemmältä ajalta ja toivoisi, että heitä kuunneltaisiin avun pyytämisen syystä sen sijaan, että heti saa kuulla valitusta.
Uskon että kukaan ei huvikseen pyydä ensihoitoa paikalle, jos hän itse osaa tai pystyy asian hoitamaan tai jos hänellä on tarvittavat välineet ja laitteet asiakkaan tilan ja hoidontarpeen arvioimiseen.

Siellä missä ensihoidon tehtävämäärät ovat suuria, voidaan perustaa yhden henkilön päivystysyksikkö hoitamaan kotihoitoa tukevia tehtäviä. Pienemmillä paikkakunnilla kotihoito toimii vain virka-aikana, ilta- ja yöaikaan ainoa terveydenhuollon yksikkö on ensihoito. Pienemmillä paikkakunnilla ambulanssin osallistumista kotihoidon tehtäviin on perusteltua myös vähäisten tehtävämäärien takia.

Nykyisin ambulanssissa työskentelee sairaanhoitajan koulutuksen saanut henkilö, joka mahdollistaa saman palvelun kotihoitoon virka-ajan ulkopuolella kuin sen vakituiset työntekijät tarjoavat virka-aikaana. Tässä tilanteessa ensihoito pystyy tukemaan kotona asumista sekä täydentämään kotihoidon työtä tuottamalla kotihoidon palveluja. Ensihoitajat voivat tarvittaessa ohjata potilaan eteenpäin tai ongelma saattaa ratketa jo kotikäynnillä käytettävissä olevan ammattitaidon sekä välineiden ja laitteiden avulla kuten EKG:lla ja vierianalytiikalla.

Uusien toimintamallien luominen ei tarkoita rahaa tai resursseja. Resurssit ovat rajalliset. Olemassa olevaa resurssia voidaan hyödyntää tehokkaammin. Pärjäämme asenteella ja yhteistyöllä. Uusi tapa ajatella asioita on ratkaisevaa. Tärkeintä on ensihoidon työntekijöiden asennemuutos. Kotihoito on yhteistyö kumppani, samaa hoitoketjua ja nyt jopa saman organisaation alla.

Toimintamalli pitää ilman muuta luoda siten ettei potilasturvallisuus vaarannu ensihoidon omien hälytystehtävien osalta (112).
Jokainen yksittäinen työntekijä on työnantajansa käyntikortti. Palvelun laatu on jokaisen vastuulla ja ensihoito on ennen kaikkea palveluammatti. Jokainen yksittäinen työntekijä mutta ennen kaikkea jokainen yksikkö on tärkeä osa turvallisuuden ketjua. Ketju on niin vahva kuin sen heikoin lenkki.

Palveluhenkisyys kuulostaa kliseeltä mutta sen kyllä erottaa jos ja kun sitä on. Asiakaskäynnillä ei mene yhtään enempää aikaa jos on ystävällinen, kohtelias. Homma voi jopa toimia paremmin. Ajatusmalli: ”miksi sinä häiritsit avunpyynnöllä” voidaan korvata ”miten voin auttaa?”- mallilla. Valitettavasti et sovellu alalle, jos et ole palveluhenkinen.
Aina kannattaa miettiä miten toimisi, jos oma omainen (lapsi, äiti, mummi, puoliso tai kotieläin) olisi pulassa. Entä, jos itse olet hädässä eikä kukaan halua auttaa? Jos johonkin meillä ei ole varaa, niin siihen, että yhteistyötä ei tehdä.

Uusi yhteisvastuun tulo työkulttuuriin tuo paljon uutta mielekkyyttä työhön. Jokainen auttaa vuorollaan toista ja yhdessä mietitään keinoja. Kenenkään ei tarvitse pelätä, että toinen alkaa kiukkuilla tilanteessa.
Kukaan ei soita apua turhaan – tai jos niin käy, sen voi kertoa ystävällisesti. Ikävintä, mitä voi kokea työssään, on tulla nolatuksi tai ”halveksituksi.”

Jokainen on huono jossain ja jokainen on hyvä jossain. Joku osaa keksiä ratkaisut ongelmiin ja joku tarvitsee neuvoja. Toisen kunnioittaminen on lähtökohta kaikissa tilanteissa.
Turvallisuus on myös tunne. Pitääkö pelätä sitäkin, uskaltaako soittaa ensihoitopalveluun?
Pienikin positiivinen kokemus auttaa jaksamaan työssä ja voi jopa johtaa siihen ettei niitä soittoja tule niin paljon. Yksi yhdessä hoidettu keikka auttaa puolin ja toisin ratkaisemaan seuraavia tilanteita.

Teksti Kari Törrönen, ensihoidon kenttäjohtaja, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos