Videoblogi: ”Ison Peten asema”

By |2016-10-27T21:57:02+00:0027.10.2016|

Kellokosken vpk:n videoblogi: ”Tuli hälytys: Junaonnettomuus Jokelassa. Ei voi olla mahdollista, tämän täytyy olla SURO-harjoitus. Lähdimme sumuiseen sunnuntaiaamuun harjoitus mielessä kunnes totuus paljastui. Paikalla oli kaaos: kiviä, ratakiskonpätkiä ja junanvaunuja ympäriinsä. Kun menin auttamaan ihmisiä ulos vaunusta, vastaan tuli taruolentoja.”

Äsken sait maistiaisia Kellokosken vpk:n menneisyydestä. 90 toimintavuoteen onkin mahtunut paljon. Mitä tulevaisuus tuo eteen, sitä seurataan Kellokosken vpk:n videoblogissa.
Ensimmäisessä videossa vpk-konkari Petri ”Iso Pete” Mäensivu lausuu hänen suuhunsa asetellut sanat: ”Tää on muuten mun asema.” Miehen haastattelun jälkeen käy kuitenkin ilmi, ettei käsikirjoitusta olisi tarvittu, sillä tarinaa riittää ilmankin. Tulevat videot ovat käsikirjoittamattomia.

1990-luvulla Mäensivu tapasi tulevan vaimonsa ja muutti Kellokoskelle paloaseman naapuriin. Pihapiirissä hän
tutustui vähitellen mieheen, joka eräänä maanantaina soitti ovikelloa. Asiana oli, että nyt lähdetään vpk:n harjoituksiin. Naapurin
miehestä tuli Mäensivulle palokuntamenttori, jonka Mäensivu muistaa mukavana persoonana.

 

Varaukseton tuki

”VPK on uskomaton kokonaisuus. Nuori saattaa tulla sinne aluksi vain osallistuakseen hälytyksiin mutta toiminnan kattavuus avautuu vähitellen. Minulle VPK muodosti lyhyessä ajassa yli 10 hengen varauksettoman verkoston. Se oli tärkeää, sillä siinä vaiheessa en tuntenut uudelta kylältä oikeastaan ketään”, Mäensivu kertoo yli kahdenkymmenen vuoden takaisista kokemuksistaan.
Hän muistelee, että samassa talossa, paloaseman naapurissa, hälytysosastoon kuuluvia asui parhaillaan neljä.
”Kerran tuli keikka keskellä yötä. Lähdin juoksemaan puiston läpi kohti asemaa. Menttori katseli parvekkeelta menoani mutta ei päässyt itse osallistumaan, koska oli yksin lapsen kanssa kotona. Kiipesin höökin rattiin ja puhelimeni soi. Menttori soitti ja kertoi ajoreitin kohteeseen. Siihen aikaan navigointiin käytettiin paperikarttoja”, Mäensivu kertoo.

 

Vastuuta heti

Oltuaan puoli vuotta vpk:ssa Mäensivu sai tehtäväkseen järjestää ensimmäisen kerran harjoitukset. Ensin hän vähän ihmetteli mutta ryhtyi toimeen – harjoitus koski pukeutumista.
”Kellokosken vpk:ssa on aina annettu kaikille vastuuta, näen sen hyvänä”, Mäensivu sanoo.
Myöhemmin hän on toiminut hallituksen puheenjohtajana sekä nuorio-osaston kouluttajana. Kellokosken vpk:hon kuuluu tänäkin päivänä aktiivinen nais-, nuoriso- ja hälytysosasto.

 

Yhdessä kaikessa

Vpk:ssa kasvetaan, koetaan ja eletään yhdessä. Kun täytetään vuosia, juhlitaan. Kellokosken vpk täytti tänä vuonna 90 vuotta mutta Mäensivu joutui toipilaana jättämään karkelot väliin. Puhelimen välityksellä hän halusi kuitenkin olla läsnä tapahtumassa.
Ilon kääntöpuoli on suru, joka voidaan myös käydä läpi porukalla. Mäensivu on ollut palokuntahautajaisissa, joka etiketteineen on oma lukunsa.
”Palokunnassa oppii elämän kannalta kaikkea hyödyllistä, käytöstavat eivät ole niistä vähempiarvoisempia”, Mäensivu sanoo.

 

”Autoin kreivi Draculaa”

Mielenkiintoisinta on kuitenkin se keikka, joka avautuu kysymysmerkkeineen suoritettavaksi.
”Kerran tuli keikka: Junaonnettomuus Jokelassa. Emme uskoneet, että sellainen oli mahdollista. Asema-alueella oli käynnissä ratatyö, jonka takia nopeusrajoitus oli laskettu 30 km/t:hen. Lähdimme sumuiseen sunnuntaiaamuun ja ajattelimme sen olevan SURO-harjoitus. Kun pääsimme paikalle, kaaos oli valmis: kiviä, ratakiskonpätkiä ja junanvaunuja oli sinkoillut joka puolelle. Yksikönjohtaja määräsi meidät avustamaan ihmisiä junanvaunuista ulos. Minäkin väänsin yhden vaununoven auki, jolloin sieltä tuli ulos kreivi Dracula, menninkäisiä ja muita taruolentoja. Epäuskoinen näky oli kuitenkin totta eikä sunnuntaiaamun usvaa. Se oli nuorisoteatteri, joka oli junamatkalla maskeerautunut valmiiksi heti Helsingin rautatieasemalla alkavaa esitystään varten.”

Tutustu Kellokosken vpk:n videoblogiin, se kertoo välähdyksittäin palokuntatoiminnasta Tuusulan Kellokoskella.
Ensimmäistä blogia lukuunottamatta kaikki tulevat olemaan autenttista kuvaa toiminnasta – mitään ei järjestellä kuvauksien takia.