Kotirintama: Singahtelua yhteyshaudalla

By |2016-09-01T19:00:26+00:0001.09.2016|

Kenttäsairaanhoitaja ja uusiosuurperheenisä sinkoilee kodin ja sotilasalueen yhteyshaudalla. Ajoittain hän kääntää vaihtimen useampisormijärjestelmälle ja avaa päivittäisen tuliannoskiintiönsä sähköisenä fonttina Aseman Lokikirjaan. Seuraava hernerokkapäivä tulee halusitpa sitä tai et!

kotirintama_logo

Näiden Lokipäivityksien takana seisoo keski-ikäinen uusiosuurperheenisä, joka toimii ansiotyökseen laaja-alaisella sektorilla kenttälääkintäalalla. Koska painotus työn suhteen on välillä hyvinkin jalkaväki- ja maavoimaperusteinen, niin mies ei aina seiso vaan saattaa joskus olla polvella, kontata tai ryömiäkin. Ainakin jos puhutaan evakuointitavoista, siitä eniten kaurapuuro-jerkkua tarvitsevien metodien koulutuksesta, eli ”nosto”, ”kanto” ja ”raahaus”. Näiden asioiden setviminen ei kuitenkaan ole kirjoitusten keskipiste.

Lokikirjoituksissa pohditaan jatkossa sitä, miten suurperheenarkea pyöritetään. Kahden aikuisen työelämää, lapsilaumaa, paria koiraa ja kissaa sekä kirjoittajan epätoivoista pyristelyä saada opintonsa valmiiksi työn ohessa. Kun toinen perheen aikuisista on välillä jokusenkin viikon kateissa jossain sotilaallisiksi harjoituksiksi nimetyissä työtehtävissä, aiheuttaa se erilaisia kommervenkkejä, jossa toinen on paikalla ja toinen etäsäätää puhelimitse asioita pakettiin. Keskeisiä asioita ovat esimerkiksi ne, mitä tehdään silloin kun lapsi on Sunnuntai-iltana kuumeessa ja aletaan vetämään pitkää tikkua siitä kumpi voi jäädä kotiin? Tai miksi vatsataudit alkavat aina öisin ja minkä takia kuivausrummun keksijälle pitäisi samaisen taudin pyykkirumbaan liittyen antaa Nobelin rauhanpalkinto? Ilmeisesti suurelle osalle lapsiperheitä tutut farssit nimeltään päätäit ja kihomadot lienevät myös asioita jotka vaikuttavat omalla tavallaan aikuisten aktiviteetteihin.

Uusioperheen vanhempien lapsien osalta vahvuus välillä vaihtelee. Heillä on myös toiset vanhemmat, joka tuo arjen pyöritykseen omat lisämuuttujansa sekä huomioitavat tekijänsä. Ja nyt ei ole kyse riitelystä, vaan ihan siitä että kaikilla aikuisilla ihmisillä on omat menonsa ja työnsä. Kun pakettiin liittää vielä lapsien harrastukset, vähän kilpailutoimintaakin, alkaa olla kasassa kunnon sekametelisoppa. Välillä on vaan pakko istua alas ja miettiä kuka oli menossa minnekin. Puhumattakaan siitä kotiin kannetun ruuan ja maidon määrästä. Se laittaa välillä miettimään oman lehmän hankkimisen kustannuksia.

Kirjoituksissa pohditaan myös sitä, miltä tuntuu tulla leiriltä kotiin ja koettaa saada ne metsärosvon käytöstavat taas asiallisiksi. Intensiivisen harjoituksen jälkeen, jossa olet aktiivisesti mukana tekemässä asioita, voidaan puhua siitä että maailma vaihtuu toiseen. Vaikka olisit kuinka koettanut soitella kotiväelle kuulumisia kysellen, se ottaa oman aikansa. Tunnin kotimatkan aikana suoritettava roolinvaihtohyppy kouluttajasta tai toimivasta isäksi ja aviomieheksi. Ja seuraavana päivänä toisinpäin. Positiivista on se, että kun joka paikassa on joku repimässä aina hihasta, niin edes omassa autossa saa olla työmatkoilla yksin. Ja kuunnella vaikka musiikkia niin kovaa kuin haluaa.

Ihminen viettää niin paljon aikaansa töissään, että sillä on vääjäämätön vaikutus myös oman persoonallisuuden muokkautumiseen. Ja hoitaja tekee aina työtään myös omalla persoonallaan. Työelämän vaikutukset perheen ja parisuhteen hoitoon tietävät kaikki epäsäännöllistä työrytmiä tekevät. Se ei ole pelkkä vinkumisen asia. Asioita voi toteuttaa monella tavalla. Joskus se voi jopa opettaa, että aina ei kannata tapella keskenään turhasta. Samalla oppii arvostamaan niitä kaikkein tärkeimpiä elämän pieniä hyviä asioita. Ne pitää vain osata huomata. Ja kotiinhan on aina kiva tulla kun lapset tulevat avosylin vastaan. Joskus vaimokin. No pari saksanpaimenkoiraa nyt ainakin…

Ja vielä. Koska nykymaailmassa on monilla tapana pahoittaa mielensä erilaisista asioista, niin kirjoituksissa ei arvostella sinkkuja, lapsettomia tai muitakaan. Tarkoitus on avata maailmaa erilaisin silmin. Itsehän olen noita muksuja tuottanut, ei se kenenkään muun vika ole.

Teksti Mika Lehestö, kenttäsairaanhoitaja-uusiosuurperheen isä