Mitä jäi mieleen? – Vuoden ensihoitaja

By |2016-08-25T15:45:27+00:0024.08.2016|

VEHlogoTähän mennessä on valittu kuusi vuoden ensihoitajaa.
Kenestä sinun mielestäsi pitäisi tulla Vuoden ensihoitaja 2017. Ehdotuksia kerätään nyt!
Nämä asiat ovat jääneet Vuoden ensihoitajille erityisesti mieleen.

Heikki Sederholm valittiin Vuoden ensihoitajaksi 2011. (Kuva Juha-Pekka Laakso)

Heikki Sederholm valittiin Vuoden ensihoitajaksi 2011. Eläkkeellä oleva Sederholm toimii edelleen aktiivisesti Suomen Ensihoitoalan Liitossa.
(Kuva Juha-Pekka Laakso)

”Eniten säväytti kiertopalkinnon nimi”

Ensimmäiseksi Vuoden ensihoitajaksi valittiin kuopiolainen Heikki Sederholm vuonna 2011. Hänen ansiokseen luettiin ainutlaatuinen ura, joka käsittää ensihoidossa lähes kaiken. Sederholm on ollut vapaaehtoistyössä, ensihoitajan perustyössä, opettamassa ja kehittämässä alaa erilaisissa työryhmissä. Lista on loputon. Mies on nyt eläkkeellä mutta virtaa riittää silti. Hän on edelleen aktiivinen Suomen Ensihoitoalan Liiton tehtävissä.
”Kaiken kaikkiaan valinta oli iso juttu. Eniten säväytti kuitenkin se, että kiertopalkinto nimettiin minun mukaani. Nyt vuosien varrella jokainen huomionosoituksen saaja joutuu kantamaan sitä”, Sederholm sanoo.

Vuoden ensihoitajat saavat huomionosoituksesta henkilökohtaiseksi muistokseen suomalaisen käsin tehdyn kivitaulun. Kiertopalkintona on teräslautanen, joka nimettiin ensimmäisen sajansa mukaan mutta ei pelkästään siksi, että saaja oli ensimmäinen, vaan siksi, että raati arvosti suuresti Sederholmin ainutlaatuista ja kattavaa uraa.

 

 

 

 

Matti Purhonen valittiin Vuoden ensihoitajaksi 2012. Eläkkeellä oleva Purhonen keikkailee silloin tällöin entisellä työnantajallaan Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella. (Kuva Hanna Raijas/Framepage)

Matti Purhonen valittiin Vuoden ensihoitajaksi 2012. Eläkkeellä oleva Purhonen keikkailee silloin tällöin entisellä työnantajallaan Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella. (Kuva Hanna Raijas/Framepage)

”Olen päässyt korkea-arvoiseen seuraan”

Helsinkiläinen Matti ”Purtsi” Purhonen valittiin Vuoden ensihoitajaksi 2012. Purhonen aloitti ensihoidon etulinjassa vuonna 1977 ja jatkoi hoitotason ensihoitajana eläkkeeseensä saakka. Eläkkeelläkin hän on käynyt tekemässä työvuoroja pitkäaikaisella työnantajallaan Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella.
Purhonen tuli tv:stä tutuksi kaikille Pelastajat-sarjaa seuranneille. Siinä hän antoi kasvot ensihoitajan työlle. Kun Purhoselta tiedusteltiin, että sopiiko ohjelman teko sinulle? ”Meidän työ kestää päivänvalon”, hän vastasi ja kamerat alkoivat käydä. Tuotantokausi, jossa Purhonen oli pääosassa, esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009 ja vieläkin ihmiset tunnistavat hänet siitä.
”Itselleni oli hirveä yllätys, kun valinnasta ilmoitettiin. Mietin, että kaipa sitä jotain on saanut aikaiseksi. Moni lehti pyysi minut haastatteluun ja sain pyyntöjä koulujen päättäjäisten puhujaksi. Monet kaverit sanoivat, että on hienoa, että vanhan liiton miestäkin arvostetaan, vaikka ei ole mitään hienoja koulutuksia. Olen päässyt korkea-arvoiseen seuraan”, Purhonen sanoo.

 

 

 

 

 

Simo Saikko valittiin Vuoden ensihoitajaksi 2013. Saikko työskentelee yliopettajana Saimaan ammattikorkeakoulussa.

Simo Saikko valittiin Vuoden ensihoitajaksi 2013. Saikko työskentelee yliopettajana Saimaan ammattikorkeakoulussa.

Opiskelijoiden ele tuntui erityiseltä

Lappeenrantalainen Simo Saikko valittiin Vuoden ensihoitajaksi 2013. Saikon rooli on kiistaton, kun maamme ensihoito-opetus on kehittynyt nykymuotoonsa. 1990 alkaneella opettajaurallaan hän on opettanut ensihoitaja-, palomies-, lähihoitaja- ja ensihoidon jatkolinjaopiskelijoita. Saikon valintaa Vuoden ensihoitajaksi ehdottivat hänen oppilaansa.
”Vuoden ensihoitajuus oli näin rauhallisestikin kaikkiin yllätyksiin suhtautuvalle kyllä iso asia. Tuo vuosi oli muutenkin poikkeuksellisen työn täyteinen – jopa raskas, joten osin se meni ilman suurempia high lighteja tittelistä huolimatta. Ei tullut linnassa juhlittua eikä muutakaan. Toki monia mukavia muistamisia, jotka muistuttivat siitä, että elämää on ollut koulun seinien ulkopuolellakin näinä vuosina ja että monessa on oltu mukana. Sain onnitteluja sosiaali- ja terveysministeriltä, Pelastusopistolta, ensihoidon verkostolta ja monista muista paikoista.
Itselleni tärkein hetki oli varmasti tuosta tittelistä tullut yllättävä tieto ja ennen kaikkea sen alulle panosta, nimittäin omien opiskelijoiden aktiivisesta roolista siinä. Heidän järkähtämätön usko siihen, että minusta kuuluu leipoa Vuoden ensihoitaja nimenomaan ensihoidon opettajan ja kehittäjän ansioilla. Luulen tosiaan, ettei mikään tuon jälkeen ylittänyt sitä tunnetta, joka silloin tuli koettua. Onneksi valintaan osallistuu noinkin laaja ja arvovaltainen joukko – itsestä titteliin riittävät ansiot tuntuvat helposti heiveröisiltä ja riittämättömiltä”, Saikko kertoo.

 

Simo Ekman valittiin Vuoden ensihoitajaksi vuonna 2014. Ekman työskentelee lääkintäesimiehenä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella. (Kuva Hanna Raijas/Framepage)

Simo Ekman valittiin Vuoden ensihoitajaksi vuonna 2014. Ekman työskentelee lääkintäesimiehenä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella. (Kuva Hanna Raijas/Framepage)

”Presidentin kansliasta oli tullut kirje”

Vantaalainen Lääkintäesimies Simo Ekman valittiin Vuoden ensihoitajaksi vuonna 2014. Hänen meriiteikseen luettiin suuronnettomuusvalmiuteen paneutuminen. Ekman oli tutkinut YAMK-opinnäytetyönään lentokoneenvalmistaja Boeingin ilmaliikenneonnettomuudet 12 vuoden ajalta. Materiaalin perusteella hän arvioi lento-onnettomuuden riskiä ja seurauksia Helsinki-Vantaan lentokentällä. Materiaalin tutkittuaan Ekman päätteli, että yleisen uskomuksen vastaisesti lento-onnettomuus ei olekaan yleensä tuhoisa, vaan pääsääntöisesti niistä selvitään vähäisin henkilövahingoin.
Ekman on myös ollut kirjoittamassa Suuronnettomuusopasta ja ollut ammattikorkeakoulu Arcadan johtamiskoulutuksen pääsuunnittelija sekä toiminut kursseilla opettajana.

”Mieleenpainuvin muisto huomionosoituksesta on varmaankin tuo Itsenäisyyspäivän vastaanotto sekä siihen liittyen juhlallisuuksiin kutsu. Olin muistaakseni opettamassa Arcadassa, kun vaimo soitti, että presidentin kansliasta on tullut kirje. Olimme viisastelleet asiaan liittyen jo aiemmin, että nythän olisi oikeasti mahdollisuus päästä linnan juhliin. Asia oli jäänyt jo kuitenkin mielestä, kunnes kutsu kolahti postilaatikosta. Vaimo sanoi avaavansa kirjeen ennen minun kotiin saapumista, kielsin tämän vedoten kirjesalaisuuteen.
Juhlat itsessään sekä niihin liittyneet valmistelut olivat myös mieleenpainunut kokemus, kuten myös jännitys kotona, kun odotelimme, että pelastusjohtajan lainaama auto tulee noutamaan meidät. Myös kättelyä odotellessa tuntui muutama lämmin aalto.
Ylipäätään kyseiseen vuoteen liittyy paljon hyviä muistoja, joita on vaikea laittaa järjestykseen. Linnan juhlat kuitenkin lienee sellaiset, joissa ei toistamiseen tule käytyä”, Ekman kertoo.
Vuoden ensihoitaja linnan juhlissa oli myös valitsijaorganisaatiolle tunnustus siitä, että ensihoitajan työ oli huomattu isolla tavalla.

 

Sanna Kauppinen valittiin Vuoden ensihoitajaksi vuonna 2015. (Kuva hanna Raijas/Framepage)

Sanna Kauppinen valittiin Vuoden ensihoitajaksi 2015. Kauppinen työskentelee ensihoitajana Pirkanmaan pelastuslaitoksella. (Kuva Hanna Raijas/Framepage)

”Ikimuistoinen vuosi”

Pirkkalalaisen ensihoitajan, Sanna Kauppisen, Vuoden ensihoitaja -valinnassa painoi suora vaikuttaminen poliittisiin päätöksentekijöihin kansalaisaktivismin keinoin. Kun sairaanhoitopiiri aikoi säästää pudottamalla keskuskaupungin ulkopuolella päivystävien ambulanssien lähtövalmiutta yöaikaiseen kotivarallaoloon, Sanna totesi, että: ”asiat eivät voi mennä näin.”
Hän kirjoitti adressin, keräsi alan yksityishenkilöistä ympärilleen ryhmän, joka alkoi vaikuttaa. Jo tehty säästöpäätös kaatui shp:n valtuuston kokouksessa.
”Ihan mahdotonta nostaa esiin mitään yksittäistä juttua tai tapahtumaa, joka olisi jäänyt huomionosoitusvuodesta mieleen, koska koko vuosi oli ikimuistoinen. Puhelu valinnasta pari kuukautta ennen julkistamista yllätti täysin, hetken ajattelin, että tämän täytyy olla joku pila. Muistan jopa paikan missä seisoin, kun sain tuon puhelun.
Julkistustilaisuus Porissa ja sen tuoma pyöritys lehtijuttuineen ja valokuvauksiineen, työkavereiden järjestämät kesäjuhlat ja erityisesti heiltä lahjaksi saatu tademlaskuvarjohyppy, ovat asioita, joita en unohda koskaan.
Valinnan myötä olen saanut upeita uusia kokemuksia muitakin; luentopyyntöjä, panelikeskusteluun osallistumisen, puheen valmistaminen jne. Hienoa on ollut tutustua uusiin upeisiin ihmisiin, joiden kanssa varmasti tulee pidettyä yhteyttä jatkossakin”, Kauppinen kertoo.

 

Juhani Seppälä valittiin Vuoden ensihoitajaksi vuonna 2016. (Kuva Hanna Raijas/Framepage)

Juhani Seppälä valittiin Vuoden ensihoitajaksi 2016. Seppälä työskentelee ensihoidon lehtorina Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa. (Kuva Hanna Raijas/Framepage)

”Tiesin valinnastani vain 3 minuuttia aiemmin”

Viime keväänä Vuoden ensihoitajaksi valittiin Kouvolassa asuva Juhani Seppälä. Hän on tehnyt niin ikään pitkän ja monipuolisen uran aina ensihoitajasta opettajaan ja hätäkeskuksen asiantuntijaan asti. Varsinkin hätäkeskusaikoinaan Seppälä oli työstämässä keinoja, millä sosiaaliset hätätilanteet voidaan tunnistaa hätäpuheluista. Myöhemmin hän on tuottanut opetusmateriaalia ensihoitajille siitä, että he osaisivat toimia niin lasten-, työikäisten – kuin vanhustenkin sosiaalisissa hätätilanteissa.
”Huomionosoitus oli täysi yllätys, sillä tiesin tai aavistin valinnasta vasta noin kolme minuuttia ennen sen julkistamista. Heikki Sederholmin aloituspuheessa Savonlinnassa alkoi tulla esiin sellaisia asioita ja termejä, että huomasin niissä kovin tuttuja piirteitä. Muistan myös, kun Vuoden ensihoitaja -Facebook-sivuille jaettuun uutiseen tuli peukutuksia ja onnitteluja monilta monilta tutuilta, mutta eniten ilahdutti, että niitä tuli vanhoilta tutuilta työkavereilta ja ystäviltä, joita en ole tavannut vuosiin tai jopa kymmeniin vuosiin. Kokonaisuudessaan mieleenpainuvinta oli positiivinen julkisuus, jonka ohella sosiaaliset hätätilanteet ensihoidossa saivat näkyvyyttä yhtenä ensihoitoyön vaativana osa-alueena, johon olemme saaneet kehitettyä koulutusta ja koulutusmateriaalia ja ennen kaikkea yhteistyö ensihoidon ja sosiaali- ja kriisipäivystysten kanssa on saatu kehitettyä todella hyvään suuntaan. Hienolta tuntui myös se, että kesämökkikunnan paikallislehtikin kiinnostui Vuoden ensihoitajasta, joka viettää lomiaan Mäntyharjulla”, Seppälä kertoo.

 

 

Monitahoinen raati päättää

Vuoden ensihoitajaksi valinta ei ole läpihuutojuttu. Valintaan osallistuu viisi tahoa: Ammattikorkeakoulujen ensihoidon opettajat, Suomen Anestesiologiyhdistyksen ensihoidon alajaos (ensihoitolääkärit), Suomen Ensihoitoalan Liitto, Tehy ja Systole.
Jokainen taho vie ehdokkaat omaan harkintaansa, jossa kolme parasta ehdokasta laitetaan järjestykseen.
Sitten jokaisen tahon listat kootaan yhteen. Ykköstilasta saa kolme pistettä, kakkostilasta kaksi ja kolmostilasta yhden pisteen. Jos ensimmäisen äänestyskierroksen jälkeen pisteet ovat joidenkin osalta tasan, selvitetään parhaat pisteet saaneiden kesken uusintaäänestys.
Uusintaäänestykseen on menty kerran, muuten on selvitty yhdellä äänestyskierroksella.
Sääntöjen mukaan valinnan yhteydessä mainitaan vain Vuoden ensihoitajaksi valittu. Ei muita sijoittuneita eikä pistemääriä.

Tee Vuoden ensihoitaja -ehdotus tästä. Jätä ehdotuksesi 31.12.2016 mennessä.

Päivitetty 24.8.2016 kello 23.30.