”Voi viggo, mitä touhua!”

By |2016-08-26T11:35:00+00:0026.07.2016|
Arhiippa Veto on ollut alalla 47 vuotta.

Arhiippa Veto on ollut alalla 47 vuotta.

”Voi viggo, mitä touhua!” kyytimies Arhiippa Veto päivittelee nykymaailman menoa. Hän on ajanut elävää kuormaa jo 47 vuoden ajan.

”Ennen sairasautolla kuljetettiin nimensä mukaan sairaita. Nykyään pakettiautoon survotaan, pernales sentään, kaikki terveetkin. Ja jos ei survota, niin soitellaan kaikki paikat läpi”, Veto jyrisee.
Hänellä on alasta pitkä tausta, sillä aikoinaan hän jo syntyi ja sai alkunsa sairasautossa.

Vetolla ei lopu veto, sillä oltuaan 7 vuotta sairauseläkkeellä hän on paiskinut lämpimikseen toisen palveluntuottajan lanssissa vielä 15 henkilötyövuotta. ”Olen valmis ajamaan potilaan edun puolesta, vaikka omalla kustannuksellani. Rahat riittää kyllä. Kun ei ole vapaa-aikaa, tulee kulutettua vaan työmaaruokailuun.”

Sitkeästä lanssarista kertoi ensimmäisenä verkkolehti Asema.